Lapsen kuolema on aina haaste parisuhteelle. Minä ja mieheni menetimme esikoispoikamme hänen oltuaan neljän kuukauden vanha. Meiltä romuttui tuolloin koko maailma. Miten jatkaa elämää? Lapsen kuolema vaikuttaa aivan kaikkeen, myös parisuhteeseen. Osalla parisuhde lähenee ja syvenee, osalla kuolema vaikuttaa erottavasti. Minulla ja miehelläni haasteita on tuonut ehkä eniten erilaiset suremisen tavat. Muistan elävästi kuinka viime vuonna suutuin miehelleni siitä, ettei hän ole puhunut pojastamme pitkään aikaan mitään. Olin vihainen ettei hän ole surrut poikaa! Keskustelimme tästä pitkään. Se, ettei ole puhunut ei tarkoita sitä etteikö olisi ajatellut ja surrut. Se ei myöskään tarkoita sitä, että voisin tehdä olettamuksia toisen mielenmaailmasta.  Hyvää on ollut parisuhteessamme se, että kun esimerkiksi minulla on ollut huono kausi, miehelläni on ollut enemmän voimia ja hän on pystynyt tukemaan hienosti. Sama  myös toisinpäin. Vaikka on ollut myrskyisää, niin kuitenkin tuemme toinen toistamme.

Kun lapsi kuolee, oma maailma pysähtyy, mutta muu maailma ei. Arki jatkuu vaikka elämältä olisi viety pohja. Lapsen kuolema on tuonut parisuhteeseen paljon riitoja. Rehellisesti sanottuna 90 % tyhmiä ja turhia riitoja. Kun yrittää yhteensovittaa työt, pikkuveljen hoitamisen, harrastukset ja parisuhteen, niin ajoittain tulee isojakin yhteentörmäyksiä. Varsinkin kun on kyseessä kaksi temperamenttistä yksilöä. 🙂 Välillä unohtuu, että tuo toinen on pysynyt rinnalla vaikeimpienkin aikojen läpi. Välillä unohtuu, että yhdessä saimme pojan ja yhdessä myös hänet hautasimme. Yhdessä kuitenkin ollaan vaikka elämä on meitä koetellut. Yhdessä pariskuntana. Ja  totta puhuen ilman miestäni tuskin olisin tässä kirjoittamassa tätä tekstiä.

Missä siis mennään? Samassa veneessä soudetaan, vaikka  välillä oltiinkin menossa eri suuntiin. Vaikka onkin ollut haasteita, niin joka ilta käymme nukkumaan vierekkäin ja käsi kädessä. Näin me ollaan tehty monen  vuoden ajan. Se on semmoinen sanaton lupaus yhdessäolosta, luottamuksesta ja rakkaudesta  ♥