Tag: masennus

Havahduin eilen siihen että eletään jo marraskuun loppupuolta. Ensi viikolla vaihtuu kuukausi ja pian on joulu. Härregyyd. Loppuvuosi on mennyt älyttömän nopeasti (tai itseasiassa koko vuosi) ja tuntuu että ajoittain en edes muista että nyt on talvi. Olin todella innoissani muutama päivä sitten kun tänne eteläänkin tuli hiukan lunta. Miten paljon ihan pienikin määrä lunta […]

”Sinä olet kyllä superihminen, kun olet noin hienosti selvinnyt  isosta menetyksestä, ja jaksat touhuta niin paljon!” Sain vähän aikaa sitten viestin lapsuuden kaveriltani. Mietiskelin pitkään mitä vastata. Lopulta taisin todeta, että on päiviä jolloin tunnen jaksavani mennä vaikka läpi harmaan kiven, ja on päiviä jolloin olen aivan jotain muuta. Viesti oli toki tarkoitettu ilahduttamaan ja […]

Minulle on osunut nyt kolme rankkaa vuotta peräkkäin. Vuonna 2017 menetin äkillisesti esikoispoikani Lennin, suht nopeasti tämän jälkeen tulin uudelleen raskaaksi ja vuosi 2018 meni hoitaessa pientä Tobiasta ja kamppaillessa pelkojen kanssa. Viime  vuosi 2019 oli puolestaan kasvun ja muutosten vuosi monella eri tavalla. On ollut siis haasteita. Mutta Luojalle kiitos, myös vastapainoksi niitä onnen […]

Meidän esikoispojan kuoleman jälkeen elämä muuttui täysin niin fyysisesti kuin henkisesti. Ja monella eri tavoin. Omat arvomaailmat ovat muuttuneet paljon – esimerkiksi raha ei enää nykyään minun arvojärjestyksessä kovin korkealle kohoa.  Myöskin suhtautuminen jokapäiväiseen arkeen ja lapsenhoitoon on kokenut kolauksen. Yritän elää hetkessä, sillä ikinä ei tiedä miten kauan meille on suotu aikaa. Olen myös […]

Eräänä kesä-iltana kävelylenkin jälkeen istuin kahvilla ystäväni kanssa, jolloin hän kysyi miten olen jaksanut. Mitä minulle kuuluu ja miten olen löytänyt voimia arkeen lapsen kuoleman ja pikkuveljen vauvavuoden jälkeen. Tuo kysymys oli kieltämättä ihanin pitkään aikaan. Minulta ei ole vähään aikaan kysytty mitä minulle oikeasti kuuluu. Toki keskustelemme läheisten ystävieni kanssa kuulumisista ja menoista ja tapahtuneista asioista […]

Tuntuu siltä, että katkeruus nostaa jälleen päätään. Inhoan sitä tunnetta. Ehkä pahin katkeruuden kausi oli noin kolme – neljä kuukautta pojan kuolemasta. Reilut kaksi vuotta sitten siis. En pystynyt tuolloin näkemään esimerkiksi perheellisiä ystäviäni pitkään aikaan, sillä olin katkera. Ja helvetin kateellinen. Miksi muut saivat elää elämää lapsiensa kanssa mutta minä en? Miksi minä jouduin […]

Tämä viikko on mennyt taas pohjalla. Tai, no, ei ehkä aivan totaalisen pohjalla, koska on joitain hyviäkin hetkiä ollut. Mutta tuntuu pahalta. Masennus on möykkynä rintakehässä. Se yrittää saada mielen matalaksi ja tulevaisuuden näyttämään toivottomalta. Olen kiukutellut paljon miehelleni, joka yrittää parhaansa. Olen tiuskinut hänelle, kun oma olo on ollut sietämätön. Olen selittänyt hänelle, kuinka […]

Ne ovat tulleet takaisin. Paniikkikohtaukset. Pirulliset paniikkikohtaukset. Sain ensimmäiset paniikkikohtaukset ollessani yläasteella. Tuolloin kohtaukset saattoivat liittyä esimerkiksi esitelmien pitämiseen. Oli sydämen tykyttelyä, hikoilua ja huonoa oloa. Kohtaukset olivat pitkään tauolla, kunnes tulivat ammattikorkeakoulussa opiskelun aikoihin satunnaisesti takaisin. Paniikkikohtauksia saattoi tulla stressaavina hetkinä – kun oli paljon tenttejä ja kirjallisia töitä. Nyt viikon sisään olen saanut […]

Lapsen kuolema on aina haaste parisuhteelle. Minä ja mieheni menetimme esikoispoikamme hänen oltuaan neljän kuukauden vanha. Meiltä romuttui tuolloin koko maailma. Miten jatkaa elämää? Lapsen kuolema vaikuttaa aivan kaikkeen, myös parisuhteeseen. Osalla parisuhde lähenee ja syvenee, osalla kuolema vaikuttaa erottavasti. Minulla ja miehelläni haasteita on tuonut ehkä eniten erilaiset suremisen tavat. Muistan elävästi kuinka viime […]

Muistan ensimmäisen äitienpäivän. Sitä vietettiin toukokuussa 2017. Olin tammikuussa kohdannut elämäni suurimman tragedian ja pitänyt poikaani viimeistä kertaa sylissäni. Toukokuussa tapahtuneesta oli kulunut neljä kuukautta. Muistan kuinka ensimmäinen äitienpäivä oli täynnä surun ja vihan tunteita. Pyysin silloin miestäni ja perhettäni olemaan muistamatta minua. Ei kukkia, ei korttia, ei edes äitienpäivätoivotuksia. Olin niin järkyttävän vihainen. Ensimmäinen […]