Tuomarinkylän kartano

Olen nyt äitiyslomalla ja hoitovapaalla pyrkinyt käymään mahdollisimman paljon kävellen lähellä olevissa paikoissa. Kahviloissa, eläintiloilla, luontopoluilla, kaupoissa ja niin edelleen. Hyötyliikunnan lisäksi mieli on saanut virkistystä, ja  poikakin on päässyt näkemään ja kokemaan vaikka mitä. Monta kärpästä yhdellä iskulla.

Pohjois-Helsingissä sijaitseva Tuomarinkylän kartano on yksi lempparikohteistani lähellä kotiamme. Se sijaitsee Vantaanjoen varrella Tuomarinkylässä. Kartano on rakennettu 1700-luvulla, joten sillä on jo melkoisen paljon ikää. Pihapiirissä on nykyään kartanon lisäksi kolme rakennusta. Päärakennuksessa (tuo vaaleanpunainen) toimii taidekoulu, pienemmistä rakennuksista löytyy mm. ravintola Annan kartano, sisustusliike ja vaatekauppa.

Annan kartano on mielestäni todella symppis ravintola. Sieltä löytyy niin kahvilatuotteita kuin ruokaakin, aurinkoisella säällä voi istuskella terassilla (myös koirat ovat tervetulleita!) ja asiakaspalvelu on jokaisella kerralla ollut todella hyvää. Tobias on myös otettu aina ihanasti huomioon 🙂

Tuomarinkylän kartanon vierestä löytyy myös ratsastustalli, joten jos tykkää hevosista, niin suosittelen jo sen vuoksi tätä kohdetta. Entisenä heppatyttönä olen aina ihan liekeissä kun pääsen ihastelemaan hevosia läheltä. Haaveilen salaa myös ratsastustunnille pääsemisestä…

Viimeisenä muttei vähäisimpänä kartanon puutarha- ja puistoalue. Tämä paikka on aivan ihana piknikiin tai ihan vaan istuskeluun ja rauhoittumiseen. Joku näissä puistoissa kyllä viehättää. Ai niin, kartanon läheltä löytyy myös Tapaninvainion ranta, jos haluaa  samalla reissulla ottamaan aurinkoa tai uimaan 🙂

Kommentit (3)
  1. Hei Paula!

    Ah, näyttääpä tutulta 🙂 Asuin lapsena Tuomarinkylän kartanolla. Kun paikkaan ehti tottua, niin sitä ei enää oikein ajattele minään erikoisena ulkoilualueena. Mutta onhan se näkemisen arvoinen paikka, kiitos muistutuksesta 🙂 Kartanolla sijaitsevasta Kaisanmäen metsiköstä löytää myös 1. maailmansodan aikaisia juoksuhautoja ja valtavan käärmekuusen, jos niiden näkeminen kiinnostaa 🙂

    1. Moikka! Kiitos piristävästä kommentista 🙂 Eikä, olet asunut tuolla? Ohhoh! Onpa hienoa 🙂 Mua kiinnostaa tosi paljon historia, joten nuo juoksuhaudat täytyy tällä viikolla käydä etsimässä! Kiitos paljon vinkistä ❤️🙏 -Paula

      1. Jep, juoksuhaudat ovat kartanolta katsottuna metsän ja mäen takareunalla. Kun saavut juoksuhaudoille niin näet alarinteessä myös muutaman punaisen omakotitalon, asuin aikanaan yhdessä niistä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *