Illan hiljainen hetki

Tuntuu kivalta taas neljän iltavuoron jälkeen, kun on saanut olla illan vapaalla. Väsymys painaa aina illasta aamuun vuoron jälkeen. Ja ajatus ei ole kirkkaimmillaan. Ei varmaan muillakaan ole sen kirkkaampaa.

Vielä yksi työpäivä ja sitten saa vähän huilia. Odotan jo vapaata. Tämä tietty ihan normaalia, kun normityöviikko jo tehtynä. Moni ei tätä jaksaisi. Eikä tietty tarvitsekaan. Mutta minä olenkin saanut lapsuudessani sen mallin, että töitä painetaan urakalla silloin, kun niitä on. Ja myös sen, että jos tahti hidastuu niin niin hiipuvat työtkin. Ehkä jonkinasteista työnarkomaniaa havaittavissa.

Näin illan hiljaisuudessa sitä miettii, että onko minulla oikeasti juuri sellainen elämä kuin haluan. Tähän vastaan, että ei kyllä täysin. Olen tehnyt elämässäni paljon asioita vain, koska olen kokenut, että minulla ei ole vaihtoehtoja. Minun on vaan pitänyt sietää ja jaksaa, jotta olen muka saanut sitten parempaa elämää. Ja kyllä on ollutkin kaikkea vähemmän kivaa asiaa elämäni polulla. Tietty kivoja ja hyviäkin juttuja. No, näin on ollut varmasti monella muullakin.

Eniten harmittaa tällä hetkellä se, että koen usein saavani muiden vihaa osakseni. Ihan niin kuin minun olemassaoloni jotenkin olisi muilta pois. Sinä, joka vihaat minua niin, mitä kuvittelet elämäsi olevan sitten, jos minä lähden. Voin kertoa, että ei kyllä muutu yhtään miksikään. Ihan on sairautta se sinun vihasi.

Mutta nyt taas menenkin tästä hammaspesuille ja nukkumaan. Uni tuo paremman mielen.

Hyvää yötä ja nähdään!

-Sanna-