Aamulla pysähdyin miettimään huoliani

Aamulla ehdin ennen töihin lähtöä katsella uusimman jakson Maria Kalliota ja pysähtyä hetkeksi miettimään huoliani Yogaian psykologin Kaisan johdolla. Tällä hetkellä ajatuksissani nousivat huolekseni raha-asiat. Rahahuolet masentavat minua. Koen olevani epäonnistunut, vaikka olenkin yrittänyt laittaa niitä kuntoon.

Ajattelen, että minun pitäisi jaksaa jatkuvasti tehdä lisätöitä. Järki sanoo kuitenkin, että en varmastikaan kovin kauaa jaksa moista tahtia. Ja onko siitä sitten lopulta edes mitään hyötyä. Voi olla, että päädyn lisätyön vuoksi pitkälle sairaslomalle ja sitten vielä veroprosenttikin on turhan korkea. Tai verottaja muistaa minua ensi vuonna mätkylaskulla.

Kuluttaminen minulla on jo vähentynyt paljon. Ja pystyisin kyllä vielä jotain karsimaankin. Ehkä mietin näitä vielä. Onhan minulla kohta loma ja aikaa omille asioille vaikka kuinka paljon. Ehkä soitan muutamaan numeroon ja puhun raha-asioistani ammattilaisen kanssa. Siis rahahuoliin perehtyneiden ammattilaisten kanssa. Ehkä he osaavat neuvoa minulle, mitä minun kannattaa tehdä.

Tärkeätä on, että alkaa puhua asiasta eikä vain pidä kaikkea sisällään. Se helpottaa omaa oloa ja kuitenkin varmastikin on minun tilanteessani vielä mahdollisuus saada apua. Ja mikä parasta, minulla ei ole yhtään ketään huollettavana. Lapseni ja vanhempani pärjäävät onneksi ilman minun taloudellista apuani. Tästä olen kiitollinen.

Kiitos sinullekin, joka jaksoit lukea tämän minun huolipostaukseni!

Nähdään!

-Sanna-

Kommentit (1)
  1. Hei. Niin sympatiseeraan Sinua noissa rahavaikeuksissasi ! Eikä pidä yhtään ajatella että olisit jotenkin huonompi kuin kukaan muu sen takia että olet joutunut rahavaikeuksiin.Yrität koko ajan sinnitellä eteenpäin ja hakea myös neuvoa tilanteeseesi ja se on tärkeää ja arvokasta. Varoitan kuitenkin liiasta työnteosta sillä se voi katkaista kamelin kaulan kuten itsekin olet alkanut pelätä.Ja taitaa olla vain tosi ärsyttävää jos kirjoitan että kaikki aikanaan selviää ja valoistuu….mutta niin se vain on :-).Tsemppiä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *