Anna asiallista palautetta blogistani!

Tänään on ollut väsynyt ja vetämätön olo. Sain kuitenkin käytyä vanhemmillani ja kaupassa. Ennen ruokaostoksia syötiin lounaspizzat pojan kanssa Prisman ravintolassa. Prismassa on hyvä ilmastointi ja pizzat olivat maistuvia. Iltaruoaksi teki mieli ostaa salaattiaineet, jääsalaattia, tomaattia ja kurkkua sekä juustokuutioita. Lisäksi ostin -30% broilerin filekuutioita.

Kuuntelin tänään loppuun Sophie Kinsellan Sitä saa mitä antaa. Ihan hyvää kuunneltavaa oli ja sain monta kertaa viime viikolla unen tätä kuunnellessani. Laitan siis aina uniajastimen päälle niin ei jää pimentoon sitten montaa sanaa.

Taidankin nyt illan katsoa jotain tv:stä, kun en oikein mitään muuta jaksa ja työviikkokin on taas edessä.

Mutta siis nyt saa antaa asiallista palautetta blogista!

Nähdään!

-Sanna-

Kommentit (2)
  1. Mukavaa että käytät blogissa enemmän itse ottamiasi kuvia! Kuvapankin kuvatkin on oivaltavia ja kivoja mutta persoonattomia. Kiitos blogistasi!

    1. Kiitos ihanasta palautteesta! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *