Asiat eivät aina mene niin kuin haluaisi

Tänään päiväni alkoi niin normaalisti kuin se yleensäkin lomalla ollessa voi alkaa. Sain siivoukset tehtyä loppuun ja pyykkiä pestyä. Tein kauppalistan ja juurikaan mitään en tarvinnut. Lähdin kauppaan. Tein ostokset. Menin kassalle ja kuulin, että tuli joku viesti. Ajattelin katsoa sen maksettuani ensin ostokset ja pakattuani. Ja onneksi sitten katsoinkin. Sain viestin, että olen sunnuntaina altistunut mahdollisesti n. 10 min ajan koronavirukselle perhepiirissä. Kirjoitan mahdollisesti, koska tulos tullut kotitestillä.

Ensimmäinen ajatus oli, että nyt on se tilanne, kun minä ostan kotitestejä. Vaikka niihin varauksella suhtaudunkin. Menin apteekkiin ja nopeasti ostin 5 kpl paketin. Tiedostin, että joudun tekemään testin useamman kerran, koska tänään vasta kaksi päivää kulunut altistumisesta.

Odotin ensin, että testi oli tarpeeksi kauan huoneenlämmössä ja tutkailin ohjetta. Testin tekeminen ei ollut vaikeaa. Mutta tikun työntäminen omaan nenään tuntui yhtä kamalalta kuin, jos näytteen olisi ottanut joku toinen. Testissä näkyi välittömästi tuo negatiivinen tulos. Eikä se ollut muuttunut 15 min päästäkään. Mutta siis tänään vielä aikaista tehdä testiä.

Nyt sitten vaan olen täällä kotosalla loppuloman ajan ja vältän ihmiskontakteja. En halua, että tartutan ketään. Ahdistaa kyllä henkisesti. On sairauden pelkoa. Mutta yritän nyt jotenkin täällä pärjätä. Ja voinhan mennä ulos kävelemään kuitenkin, koska olen oireeton. Ja siis parvekkeelle pääsee ainakin happea haukkaamaan tarvittaessa. Tein myös ruokatilauksen ja se toimitetaan ovelle. Ehkä tämä tästä taas.

Nyt hyvää yötä ja nähdään!

-Sanna-

 

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli oma-elama
Kommentit (1)
  1. Annastiina163
    26.1.2022, 17:31

    Tsemppiä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *