Jatkaisiko vielä kirpputorimyyntiä?

Minulla on ollut kohta reilu kahden kuukauden ajan kirpputoripöytä hyvällä paikalla sijaitsevalla kirpputorilla. Olen saanut ihan kohtuullisen hyvin myytyä tavaroitani siellä. Olen tällä hetkellä reippaasti voiton puolella myynnissä siis kun siitä toki vielä miinustetaan pöydän kuukausivuokrat. Joten mietinnässä onkin, että jatkanko vielä kolmannenkin kuukauden ajan.

Tavaraa on kyllä vielä kokonainen varasto täynnä, mitä myydä.  Ensi viikolla on ajatus käydä jonain päivänä varastoa läpi lasteni kanssa. En myy sieltä mitään ilman heidän lupaansa. Mutta siis minulla on varaa pitää kirpputoripöytää ja olisi järkevää tyhjentää varastoa juurikin kirpputorille eikä esim. roskikseen tai ainakaan jätteennoutoautoon. Eikä minun mielestäni ihan ilmaiseksikaan kannata tavaroita pois lahjoittaa. Varsinkaan, kun ei ole vielä kaikkia velkojakaan pois maksettu.

Olen mielestäni kehittynyt hyvin kirpputorimyyjänä tämän kevään aikana. Aluksi olin varovainen enkä oikein hahmottanut hommaa kunnolla, mutta nyt minulla on jo jonkinlainen haju siitä bisneksestä. Ja tosiaan tiedän, milloin kannattaa lopettaa. Joten nyt odottelen seuraavan viikon saldoa ja mietin, että jatkanko vielä sen kolmannen kuukauden ajan myymistä.

Käyttekö te paljon kirpputoreilla kesäkuukausina? Esim. kun olette lomalla?

Hyvää viikonloppua!

Nähdään!

-Sanna-

 

Kuva on Pixabaysta!

Kommentit (2)
  1. Niin ja itse kiertelen kyllä kirppiksiä aina kun tulee vastaan, myös kesällä 🙂

  2. Minullakin on ollut monesti kirppispöytä. Kerran sain kuukaudessa voittoa jopa 300 euroa, mutta yleensä olen jäänyt voitolle noin satasen. Nyt olen ollut viime aikoina vähän laiskempi ja myynyt vain Torin ja Zadaan kautta. Mutta voisin kuvitella, että kesäkuussa olisi vielä kirppiskävijöitä! 🙂 Syksyllä on mielestäni aina paras myynti!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *