Maanantai-illan pysähdys

Joskus on hyvä pysähtyä miettimään, että miksi tekee joitain asioita ja miksi jättää jotkin asiat tekemättä. Aina se, minkä itse luulee olevan oleellista ja tärkeää ei sitä jonkun toisen mielestä olekaan.

Siihen, minkä koet olevan oleellista ja tärkeää vaikuttaa vahvasti se, mikä on oma kokemuksesi kyseisestä asiasta. Itse tiedän olevani kokenut aika monessakin asiassa, mutta en missään nimessä kaikessa. En tiedä kaikkea enkä jaksa olla kaikista asioista kiinnostunut. Monista asioista kuitenkin jaksan ja välitän.

Olen inhimillinen ihminen, joka ei aina jaksa ja muista kaikkea. Ja siis suon tämän inhimillisyyden myös muille. Mitä tämä kertoo minusta? Minulla ei varmastikaan ole vaativaa persoonallisuutta. En vaadi liikaa itseltäni enkä muilta. Minulle riität sellaisena kuin olet.

Tänään taas väsyneenä tällaista ajatuksen virtaa. Pojat kävivät täällä tänään. Se oli kivaa. Nyt nautin siitä, että on vähän vapaata. Saa levätä ja olla rauhassa. Se tekee hyvää.

Hyvää yötä ja nähdään!

-Sanna-

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli oma-elama
Kommentit (1)
  1. Hei Sanna! Olen sitä mieltä, että meistä kukaan ei jaksa tai muista kaikkea, eikä jaksa olla kiinnostunut kaikesta. Tämähän on ihan fakta. Mun mielestä ei edes vaadi kovin paljon inhimillisyyttä ajatella, että ihmiset ovat tavallisia ihmisiä, kukaan meistä ei ole yli-ihminen, siis superihminen, vaikka joku kenties itsestään niin voi luullakin.
    Et sinä enkä minä ole kuin tavallisia talliaisia täällä maailmassa, ja riitämme tosillemme hyvin, eikä se vaadi kovin vaativaa persoonallisuutta.

    Tämä nyt oli lähes sun tekstisi toistoa, mutta niin yksinkertaista asiaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *