Onko sinulla tarpeeksi hyvä olo?

Minulla on tällä hetkellä todella hyvä olo. Olen ollut vapaalla. Nukkunut viime yönä hyvin. Liikkunut ja syönyt tarpeeksi. Pojat kävivät täällä ja oli kiva viettää aikaa heidän kanssaan. On kiva myös hetkeksi piipahtaa tähän blogiini kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Ja tänään voi vähän valvoakin, kun huomennakin on vapaapäivä. Se on hyvä asia.

Elämäni on aika tasapainoista, rauhallista ja kiireetöntä. Tämä tarkoittaa siis vähemmän stressiä, mikä on tietysti vanhemmiten hyvä juttu, koska sydän ei tykkää stressistä. Ja muistiinkin stressillä on huonoja vaikutuksia. Luulen, että vaihdevuodetkin tulevat menemään minulla aika leppoisasti. Siis sitten, kun ne tulevat joskus. Varmastikin seuraavan 10 vuoden aikana tapahtuu jotakin sen asian suhteen.

Katselin tänään aamupäivällä CMoresta Maria Kallio dekkaria. Maria Kallio perustuu Leena Lehtolaisen kirjoihin. Olen lukenut/ kuunnellut niitä ja katsoin myös 2000-luvulla silloin tehdyn Maria Kallio sarjan. Tässä uudessa versiossa Maria Kalliota esittää Elena Leeve, joka sopii mielestäni rooliinsa hyvin. Sarjan tapahtumat olivat tuttuja minulle, mutta aion kyllä katsoa uuden jakson aina torstaisin tai sitten, kun ehdin. Suosittelen dekkareiden ystäville.

Elämässä ei tänään siis mitään erikoista. Entäs sinulla? Miten sinä voit tällä hetkellä? Jos jaksoit lukea tämän niin varmastikin olet ihan hyvässä voinnissa.

Nyt jatketaan rentouttavaa illanviettoa kotona! Nähdään!

-Sanna-

 

Kuva on minun värittämäni kuva sovelluksessa Happy color. Suosittelen. On rentouttavaa puuhaa.

 

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli oma-elama
Kommentit (1)
  1. Kiva ja positiivinen postaus, kiitos tästä. Mukavaa, että koet elämäsi tasapainoiseksi. Sellaiseksi koen myös oman elämäni suureksi osaksi. Joskus työn kiire ahdistaa ja stressaa, mutta toisaalta ajattelen kuten sinäkin, että työ tuo hyvän rytmin elämään. Vapaista nauttii silloin ihan toisella tavalla.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *