Parempi päivä tänään

Kylläpä oli kivaa, kun nyt illalla alkoi sataa ja vähän jyrisikin. Raikastui ilma eikä ollut sitä jatkuvaa paahdettakaan enää. Lämminhän toki vieläkin on, mutta kyllä sade toi taas jaksamista tähän helleputkeen.

Tänään osasin eilistä paremmin olla töissä niin, että ei tule huono olo. Söin ja join tarpeeksi ja viilensin itseäni aina välillä mahdollisuuksien mukaan. Eli kyllä tästä taas selviää ja jaksaa. Olenhan todella hyväkuntoinen omassa painoluokassani. Minulla näes on ylipainona lihasmassaa. Sitä ei tarvitse hävetä ja se vie vähemmän tilaakin.

Aamulla voisikin taas vähän jumpata. Tänään tein vain sydäntietoisuusmeditaation. Toki järkeväähän onkin oikeastaan tehdä lihaskuntojumppaa vain joka toinen päivä. Useammin ei oikeastaan ole hyötyä ja huomaan väsyväni moisesta liika jumppaamisesta.

Mutta siis pääasia tänään on ollut se, että eilinen lämpöuupumus meni ohi ja tänään on ollut parempi päivä. Enää on kaksi työpäivää ja sitten on juhannus. Yhteistä aikaa miehen kanssa. Ihanaa!

Hyvää yötä teille!

Nähdään!

-Sanna-

 

Kuva on Pixabaysta!

 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Ajattelin tänään

Loppuisi jo tämä lämpö

Kylläpä olikin kamalaa olla töissä iltavuorossa maski naamalla tällä säällä. Ihan järkkyä. Välillä potilaita hoitaessa oli todella tukalaa hengittää. Mutta minkäs teet. Maskia on pakko käyttää potilaskontakteissa tälläkin säällä.

Minulla oli ihan hyvä olo, kun menin töihin, mutta pikkuhiljaa olo muuttui. Ja nyt siis olen ihan väsynyt. Niin väsynyt, että en jaksa yhtään enempää kirjoittaa.

Menen nukkumaan ja toivon, että huominen päivä olisi edes vähän viileämpi.

Hyvää yötä!

Nähdään!

-Sanna-

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys Ajattelin tänään