Ratinan kautta juhannusvapaille

Jee! Juhannusvapaat ovat alkaneet. Työpäivän jälkeen tapasin lapseni Ratinassa. Kävimme syömässä ja joimmekin muutaman juhannusjuoman. Oli kiva nähdä pojat. Todeta heidän olevan ihan kunnossa ja tarjota syötävää ja juotavaa ja vaihtaa kuulumisia. Mielestäni tämä on hyvä tapa tukea opiskelevia nuoria aikuisia. Antaa aikaa.

Tuonne terassille alkoi olla oikein jonoa, kun sieltä lähdimme. Onhan se Periscopen terassi tosi kiva. Hyvät näkymät sieltä. Ja mukavia tuoleja.

Lopuksi kävin kaupassa ostamassa muutaman rahkan ja ajelin bussilla kotiin. Nyt istuskelen sohvalla. Tuuletan kämppää ja pesen pyykkiä. Ehkä vielä teen rentoutusharjoituksen ja katselen jotain sarjaa.

Ja nukkumaan menen ajoissa, että ehdin ajoissa miestä vastaan huomenna. Juhannus kuluu treffien merkeissä. Toivottavasti olisi juuri sopiva sää. Eli sellainen, että ei sada eikä paista liikaa.

Hyvää juhannusta!

Nähdään!

-Sanna-

Suhteet Ravintolat Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Viime yö oli kamala

Eilen illalla iloitsin, kun oli satanut. Se sade ei kuitenkaan auttanut kuin hetkellisesti. Yöllä heräsin joskus klo 3-4 aikaan siihen, että ilma oli kuin olisi ollut tropiikissa. Olin hikoillut ja minulla oli nälkä. Nousin ylös ja söin vähän jotakin. Tämän jälkeen pyörin sängyssä ja yritin saada unta. Ärsytti, kun oli vielä monta tuntia aikaa nukkua.

Johonkin aikaan sitten nukahdin uudestaan. Enkä olisi millään jaksanut nousta, kun kello soi. Jumpat oli viisasta jättää tekemättä, tein rentoutusharjoituksen. Myöskään pyykkiä en ehtinyt pestä. Se oli varmastikin myös ihan hyvä juttu sillä kosteaahan täällä sitten olisi ollut kotiin tullessa. Ja jos olisin laittanut pyykit parvekkeelle niin olisivat ne kastuneet siellä uudestaan. Joskus on siis ihan hyvä jättää asioita tekemättä.

Vielä olisi yksi työpäivä edessä. Sitten alkaa juhannuksen vietto vapaalla. Se on kivaa. Nyt nukkumaan ja toivon, että yö olisi viileämpi kuin viime yö. Hyvää yötä!

Nähdään!

-Sanna-

Kuva on Pixabaysta!

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Ajattelin tänään