Jatkaisiko vielä kirpputorimyyntiä?

Minulla on ollut kohta reilu kahden kuukauden ajan kirpputoripöytä hyvällä paikalla sijaitsevalla kirpputorilla. Olen saanut ihan kohtuullisen hyvin myytyä tavaroitani siellä. Olen tällä hetkellä reippaasti voiton puolella myynnissä siis kun siitä toki vielä miinustetaan pöydän kuukausivuokrat. Joten mietinnässä onkin, että jatkanko vielä kolmannenkin kuukauden ajan.

Tavaraa on kyllä vielä kokonainen varasto täynnä, mitä myydä.  Ensi viikolla on ajatus käydä jonain päivänä varastoa läpi lasteni kanssa. En myy sieltä mitään ilman heidän lupaansa. Mutta siis minulla on varaa pitää kirpputoripöytää ja olisi järkevää tyhjentää varastoa juurikin kirpputorille eikä esim. roskikseen tai ainakaan jätteennoutoautoon. Eikä minun mielestäni ihan ilmaiseksikaan kannata tavaroita pois lahjoittaa. Varsinkaan, kun ei ole vielä kaikkia velkojakaan pois maksettu.

Olen mielestäni kehittynyt hyvin kirpputorimyyjänä tämän kevään aikana. Aluksi olin varovainen enkä oikein hahmottanut hommaa kunnolla, mutta nyt minulla on jo jonkinlainen haju siitä bisneksestä. Ja tosiaan tiedän, milloin kannattaa lopettaa. Joten nyt odottelen seuraavan viikon saldoa ja mietin, että jatkanko vielä sen kolmannen kuukauden ajan myymistä.

Käyttekö te paljon kirpputoreilla kesäkuukausina? Esim. kun olette lomalla?

Hyvää viikonloppua!

Nähdään!

-Sanna-

 

Kuva on Pixabaysta!

Työ ja raha Puhutaan rahasta Ajattelin tänään Kirppislöydöt

Yksiö riittää minulle hyvin

Kun kerroin ihmisille, että muutan yksiöön niin sitä ei ajateltu ollenkaan järkevänä tekona. Useat ihmiset olivat sitä mieltä, että tarvitsisin ehdottomasti vähintään kaksion. Kuka nyt oikeasti edes asuu yksiössä.

Itse asiassa aika monikin ihminen täällä Suomessa asuu yksiössä. Esim. isoissa kaupungeissa harvalla on varaa asua kovinkaan leveästi. Yksinasuvien osuus ruokakunnista on koko ajan isompi. Niin, että kyllä niitä yksiössä asuvia vaan löytyy.

Minä tosin en ole yhtään tyypillinen yksinasuja enkä myöskään yksiössä asuja. Minun ikäiseni naiset eivät yleensä asu yksin eivätkä yksiössä. Eikä minunkaan oikeastaan tarvitsisi.

Kyse on valinnasta. Minulle riittää ihan hyvin tällä hetkellä tämä 36 neliön asuntoni. Täällä on kaikki, mitä tarvitsen. Ja siis kun en niinkään välitä materiasta niin on tämä halpa asuminen hyvä tapa laittaa talousasiat kuntoon nopeammin.

Minusta on kivaa, kun on niin vähän siivottavaa. On myös kivaa, kun ei ole liian väljää. Ja siis 36 neliötä on ihan normaali neliömäärä yhdelle ihmiselle asuttavaksi.

Olisikin kiva lukea, kuinka ahtaasti/tilavasti te minun lukijani asutte? Tuskinpa kaikki kuitenkaan asuvat yksin isossa omakotitalossa?

Nähdään!

-Sanna-

Koti Oma elämä Suosittelen Ajattelin tänään