Torstai-ilta kotona

Tänään lonkkaa kolottaa ja kroppa on jäykkä. Töiden jälkeen kävin kaupassa ja söin sekä suihkuttelin itseni. Sitten katselin Hotel Swanin ja menin sänkyyn pötköttelemään kirjaa kuunnellen toiveenani saada lonkan jomotus loppumaan. Mutta ei se oikeastaan auttanut.

Nyt sohvalla katselen telkkua ja lonkka tuntuu ihan ok. Mutta onneksi siis lonkka tosiaan tuntuu paremmalta liikkeessä kuin levossa niin ei tarvitse olla saikulla tämän vuoksi. Ja ehkä menee ohi taas, kun alan jumpata ja joogata. Alan jaksaa taas paremmin.

Vappuna aion olla paljon ihan vaan tässä sohvalla telkkua katsellen. Ja nukun tietty niin paljon kuin ehdin. Ei haittaa, vaikka ulkona on kylmä ja sataa lunta. Kotona on onneksi lämmin olla.

Hyvä, kun tänään ei ole kiirettä nukkumaan! Voi siis joskus valvoakin.

Nähdään!

-Sanna-

Koti Sisustus Oma elämä Hyvä olo

Keskiviikon hyvinvointiajatuksia

Tänään pohdin hyvinvointiasioita. Ihan ykkösasia hyvinvoinnin kannalta on se, että nukkuu riittävästi. Ja kyllähän minä nukunkin aina silloin, kun siihen on mahdollisuus. Joskus aina työt tosin estävät ihan täydellisen nukkumisen. Mutta onneksi usein ehtii ihan nukkuakin.

Toinen tärkeä asia on se, mitä syöt ja juot. Yritän syödä terveellisesti, mutta joskus väsyneenä tulee helposti syötyä liikaa ja ei niin kovin terveellisesti. Tosin kyllä 20 % syömisistä voikin olla epäterveellisempää. Ainakin minun mielestäni. Jos kieltäytyy kovasti kaikista mieliteoista niin kostautuu se kyllä ennemmin tai myöhemmin ahmimisena. Ainakin minulle aina lopulta käy niin.

Kolmas tärkeä asia on hyvät ihmissuhteet. Olen hyvin sopuisa ihminen ja minun kanssani on helppo tulla toimeen. Mutta en silti pidä yllä huonoja ihmissuhteita tai ainakaan en käytä niihin yhtään sen enempää aikaa kuin on pakko. Tämä pitää pään kasassa.

Neljäs tärkeä asia on liikunta. Minulle sopivaa liikuntaa on kävely, kuntojumppa ja helppo jooga. Näitä olen laiminlyönyt viime aikoina. Mutta onneksi toukokuun lomalla on mahdollista saada taas nämä asiat osaksi päivää. Kylläpä jo odotankin lomaa. Vielä muutama viikko töitä ja sitten on kaksi viikkoa aikaa itselle. Ihanaa!

Nähdään!

-Sanna-

 

Kuva on Pixabaysta!

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys