Ja taas on aika jatkaa itsetutkiskelusarjaa. Lauantai-ilta on juuri sopivaa itsetutkiskeluaikaa. Minulla on ainakin täällä hyvin hiljainen ympäristö, joten tilaa riittää omille ajatuksille juuri sopivasti tätä blogia varten. Tulee taas hyvä olo, kun kirjoittaa vähän omista ajatuksistaan ja tunteistaan.

En muista, että olisin lapsena itkenyt mitenkään tavanomaista enemmän. Yleensä itkeminen liittyi siihen, että oli riitaa esim. siskon kanssa tai kun en saanut tahtoani läpi. Itkin silloin, kun harmitti kovasti. Ja monesti aikuiset siihen sanoivatkin, että ei kai noin iso tyttö nyt enää itke jne. Itkemistä pidettiin vauvamaisena. Tämä varmasti vähensikin itkemistäni. Mutta sehän tietenkin tarkoittaa vain sitä, että itku kasautui sisääni.

Koulusta on jäänyt mieleen se, kun kiusaamisen takia aloin kerran itkeä oikein kunnolla. Kiusaaminen oli tuolloin jo jatkunut pitkään ja olin ihan väsynyt olemaan jatkuvasti kiusattuna. Aloin vain itkeä, vaikka tiesinkin että eihän se mitään auta. Joku luokkakaveri tuolloin minulle neuvoikin, että älä itke, ei saa näyttää, että harmittaa. Ja sen jälkeen en enää itkenytkään. Kovetin itseni. Tuolloinhan tuo itku oli lapsen hätähuuto. Ei minun olisi pitänyt yhtään joutua kärsimään siitä jatkuvasta henkisestä väkivallasta. Kenenkään ei pitäisi.

Sitten myöhemmin aikuisella iällä olen kyllä itkenyt aina silloin, kun on itkettänyt. En ole yhtään välittänyt, että miltä se muiden silmissä näyttää. Kyllä ihmisen pitää saada itkeä silloin, kun on paha olla. Se nyt ainakaan ei ole hyväksi, että itku kasautuu sisääsi ja tukahdutat kaikki tunteesi. Aikuisena toki on voinut paremmin vaikuttaa siihen kenen seurassa aikaansa viettää. Tämä auttaa siihen, että ei ole niin usein paha olla eikä siis itketäkään.

Nykyään itken enemmänkin naisille tyypillisesti, kun herkistyn jostain asiasta. Asia voi olla siis iloinenkin. En häpeä yhtään herkkyyttäni. Mielestäni se on hyvä ominaisuus naiselle, hoitajalle, äidille, ystävälle ja vaikka bloggaajallekin. Ja pääasia, että en kasaa tunteita sisälleni vaan annan niiden tulla esille. Voin paremmin näin.

Häpeätkö sinä itkemistä?

Nähdään!

-Sanna-

Kuva on Pixabaysta!