” Sanotaan, että aika muuttaa asioita. Mutta oikeasti niitä täytyy muuttaa itse. ” Andy Warhol

Joskus sitä itsekin haluaisi uskoa siihen, että aika muuttaa asioita. Joskus näin voi ollakin, mutta useimmiten pitää itse tehdä jotakin sen eteen, että asiat muuttuvat.

Itse voi vaikuttaa moneen asiaan elämässään. Mutta ei kylläkään kaikkiin. Toiset syntyvät hyväosaisiksi ja toiset huono-osaisiksi. Itse olen jotain tuolta väliltä. Lähtökohdat eivät olleet huonot, mutta eivät niin hyvät kuin joillakin toisilla.

Olen tehnyt elämässäni paljon asioita oikein, mutta väsynyt välillä elämään aina sitä samaa yksinhuoltajaelämää. Jos siihen haluaa muutosta, vaatii se rahaa. Ja mistäpä muualta sitä rahaa olisi saanutkaan kuin luottoyhtiöiltä. Siis minun tilanteessani, kun on vakituinen työ hoitoalalla. Sitä tuli sitten elettyä hieman aiempaa leveämmin.

Tällä hetkellä en ole enää yksinhuoltaja. Lapset ovat aikuisia. On aika maksaa nuo velat pois. Aikaa se tulee viemään, mutta omalla toiminnallani voin nopeuttaa velkojen lyhenemistä. Elää säästeliästä elämää. Ehkä joskus jotain säästöönkin jää. Aikaa on vielä. Ja minulle ei ole tärkeätä se, että voisin joskus 70 vuotiaana sitten kuluttaa, kun ensin kituuttelen sinne asti. Kuka edes tietää varmaksi, että on elossa 70-vuotiaana. Ja luulisi, että 70 vuotiaan elämä olisi hyvää ilman kulutusjuhlaakin. Silloin on hyvä elää juurikin sitä hidasta elämää ja kotoilla niin pitkään kuin vain pystyy. Ja siis minä väitän työni puolesta jopa tietäväni jotain yli 70-vuotiaiden ihmisten elämästä. Kaikki eivät tuolloin esim. matkustele, vaikka rahaa saattaisi ollakin säästössä.

Tällaisia ajatuksia tänään, kun olen kuunnellut Julia Thurenin  Kaikki rahasta kirjaa. Julialla on ainakin selkeä ymmärrys sitä kohtaan, että kaikissa elämäntilanteissa kaikkien ei ole mahdollista saada säästöön 10 000 eur vuodessa. Arvostan, että riittää ymmärrystä huono-osaisuudelle. Kiitos tästä kirjasta.

Nähdään!

-Sanna-

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Ajattelin tänään

10 mieleen jäänyttä romanttista elokuvaa

Olen romanttisten elokuvien ystävä ja jonkin verran niitä nähnytkin elämäni aikana. Halusin listata tähän postaukseen ne Netflixistä löytyvät elokuvat, jotka ovat jääneet parhaiten mieleeni. Tässä siis 10 mieleeni jäänyttä romanttista elokuvaa.

  1. Eat Pray Love– Omaa tietä etsimässä. Vuodelta 2010. K13. 2 h 20 min. Pääosassa Julia Roberts. Ihana elokuva Lizistä, joka päättää uudistaa elämänsä avioeron jälkeen. Hän lähtee kiertämään maailmaa etsien hyvää ruokaa, henkisyyttä ja aitoa rakkautta. Olen katsellut useamman kerran.
  2. Sex And The City Sinkkuelämää 2. V.2010.K13. 2h 26 min. Parhaat ystävykset Carrie, Miranda, Samantha ja Charlotte pitävät taukoa kiireisestä elämästään New Yorkissa ja lähtevät ilmaiselle luksuslomalle Abu Dhabiin. Pääosissa Sarah Jessica Parker, Kim Cattral, Cynthia Nixon. Olen nähnyt elokuvan useamman kerran.
  3. Kahden viikon iskuaika. V. 2002. K13. 1h 41 min. Miljonäärigrynderi ei liikauta eväänsäkään ilman lähintä uskottuaan, mutta vastattuaan vuoden kaikista päätöksistä tämä päättääkin ottaa loparit. Oli romanttisen hauska leffa. Sandra Bullock, Hugh Grant pääosissa.
  4. Bridget Jones Elämäni sinkkuna. V. 2001. K13. 1h 37 min. Viihdyttävä tarina seuraa Bridget Jonesin eeppistä matkaa sen oikean syliin ja paljastaa samalla jotakin naisen mielen syövereistä. Tämän olen katsonut monta kertaa. Pääosissa Renee Zellweger, Colin Firth, Hugh Grant.
  5. The Bodyguard.V.1992.K16. 2h 9 min. Entinen salaisen palvelun agentti suostuu pitkin hampain poptähden henkivartijaksi suojelemaan tätä sinnikkäältä vainoajalta. Tämäkin tullut nähtyä useamman kerran. Pääosissa Kevin Costner, Whitney Houston.
  6. Vain seksiä. V.2011. K13. 1h 49 min. Riehakas romanttinen komedia kuvaa kahden hektistä elämää viettävän sinkun suhdetta, kun nämä päättävät aloittaa seksisuhteen-ilman tunnesiteitä. Ihan ok elokuva. Muistan siksi hyvin, koska katsoin tämän AVA:lta viime viikonloppuna. Pääosissa Justin Timberlake, Mila Kunis, Patricia Clarkson.
  7. The Choice. V.2016. K7. 1h 51 min. Poika on hurmaava ja cool, tyttö fiksu ja hemaiseva. He saavat huomata, että intohimo on helppoa, mutta rakkaus sekavaa. Pääosissa Teresa Palmer, Tom Welling, Tom Wilkinson. Muistan leffan hyvin, koska olen katsonut sen nyt lomani aikana.
  8. Twilight Houkutus. V. 2008, K13. 1h 56 min. Bella Swan muuttaa isänsä luokse ja aloittaa koulun. Hänen salaperäinen luokkatoverinsa Edward paljastuu 105-vuotiaaksi vampyyriksi. Kukapa ei muistaisi tätä elokuvasarjaa. Pääosissa Kristen  Stewart, Robert Pattison, Billy Burke.
  9. Viattomuuden aika. V. 1993. K7. 2h 18 min. Newyorkilainen hyvän suvun lakimies järkyttää hienostopiiriä ryhtymällä sopimattomaan suhteeseen sivistyneen ja kunnollisen nuorikkonsa hemaisevan serkkutytön kanssa. Oli ihana silloin joskus. Pääosissa Daniel Day-Lewis, Michelle Pfeiffer, Winona Ryder.
  10. Holiday.V.2006.K7.2h 15 min. Los Angelesissa asuva Amanda ja Lontoossa asuva Iris kyllästyvät hataroihin suhteisiinsa pettävien miesten kanssa ja päättävät vaihtaa koteja. Muistan tämän hyvin, koska katsoin sen nyt lomalla. Pääosissa Cameron Diaz, Kate Winslet, Jude Law.

Eli siis, jos kiinnostuit niin löytyvät ainakin Netflixistä kaikki. Ei muuta kuin viettämään romantiikan täyteisiä iltoja yksin tai yhdessä!

Nähdään!

-Sanna-

Kuva on Pixabaysta!

Kulttuuri Rakkaus Leffat ja sarjat Suosittelen