Ensi vuonna lupaan panostaa omaan hyvinvointiini

Minulle tärkeitä asioita elämässä ovat perhe, työ ja oma hyvinvointi. Tällä hetkellä perhe ei vaadi minulta juurikaan työtä. Lapset eivät tarvitse enää minua pysyäkseen hengissä. Eivätkä tarvitse minun läsnäoloani. Esikoinen kestää olla minusta erossa pitkiäkin aikoja ja kohta kuopuskin jo muuttaa omilleen. Vanhempani eivät tarvitse apuani ja korona-aikaan en halua olla se, joka heihin koronan tartuttaa. Miesystävän kanssa tapaillaan aina, kun se on mahdollista. Meille sopii hyvin etäsuhde. On sitten kummallakin hyvin omaa aikaakin. Työ vie minulta aikaa juuri sopivasti eikä tässä elämäntilanteessa tunnu liian kuormittavalta. Tykkään käydä töissä. Toisten auttamisesta tulee hyvä olo.  Periaatteessa siis minulla on ihan hyvin aikaa huolehtia omasta hyvinvoinnistani. Tässä iässä ja elämänvaiheessa on tärkeätä ehtiä ja jaksaa huolehtia itsestään.

Minun mielestäni työ ei ole se asia, joka estää minua voimasta hyvin. Ja työssä käyminen ei ole pois läheisiltäni. Ehdin kyllä viettää heidän kanssaan ihan tarpeeksi aikaa. Minun ei vielä myöskään tarvitse ajatella vähentäväni työntekoa. Ehkä sitten lähempänä eläkeikää.

Minun on tärkeätä luoda itselleni toimivat hyvinvointirutiinit. Syödä terveellisemmin, nukkua enemmän ja kuntoilla tarpeeksi. Koko ajan pyrinkin parantamaan näitä asioita elämässäni. Tällä hetkellä ajattelen, että sillä mitä teet joulun ja uuden vuoden välissä ei ole niinkään suurta merkitystä kuin sillä mitä teet uuden vuoden ja joulun välillä. Kyllä minä taas juhlapyhien jälkeen pääsen parempaan vointiin.

Jatkossa voisin istua vähemmän sohvalla. Voisin käyttää sen ajan kuntoiluun. Joko lähtemällä ulos kävelylenkille tai sitten jumppaamalla kotona. Ensi vuonna onkin siis hyvä luvata istua vähemmän sohvalla.

Jos voisin paremmin kuin nyt niin olisin jatkuvasti pirteä ja hymyilevä. Saisin aikaiseksi enemmän kaikkea hyvää. Olisin tyytyväisempi itseeni ja sitä kautta tuntisin itseni onnellisemmaksi. Kaikki ihmiset lähelläni tietysti tykkäisivät, kun olisin aina hyvällä tuulella ja jaksaisin jutella ja touhuta paljon heidän kanssaan. Tai sitten olisin vain ärsyttävän pirteä. Ja toiset tuntisivat itsensä huonovointisiksi minuun verrattuna. Onko sekään sitten hyvä juttu?

Mikä on sinun uuden vuoden lupauksesi?

Nähdään!

-Sanna-

 

Kuva on Pixabaysta!

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys

” Epäröinnin kynnyksellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä. ” Tommy Tabermann

Vuoden viimeiset päivät ovat menossa. Minulla alkoi nyt vapaat. Seuraavat kuusi päivää olen vapaalla. Tuntuu, että vihdoinkin. Mutta toisaalta mietin, että mitäs nyt sitten teenkään, kun on näin paljon aikaa vaan olla ja levätä. Aion ainakin nukkua väsymystä pois. Kuntoilla myös voisi. Se jäi viime viikolla vähemmälle. Kirjan kuuntelu ja tv:n katselu ovat ainakin ohjelmistossa. Ja onhan kivaa ihan vaan ollakin.

Päivän mietelauseeseen viitaten pohdin tällä hetkellä, että kyllähän minulla riittää rohkeutta elää omanlaistani elämää ja tehdä erilaisia ratkaisuja. Mielestäni olen suhteellisen rohkea ihminen. En muuten varmastikaan edes olisi sairaanhoitaja. Hoitajat tarvitsevat rohkeutta joka päivä työssään. Varsinkin tällaisena poikkeusoloaikana. Rohkeuden puute ei siis ole minun ongelmani.

Tällä hetkellä näitä vapaita viettäessäni tekemisiäni rajoittavat menkat ja rahanpuute. Menkkojen takia ei ole treffejä ja ilman rahaa on paha tehdä mitään muuta kuin olla kotona ja harrastaa niitä harrastuksia mihin minulla on varaa. Tässä ovat tämän hetken realiteetit, joiden mukaan minä vietän vapaani.

Mutta siis näistä rajoitteista huolimatta uskon, että vapaistani tulee ihanan leppoisat ja rentouttavat. Juuri sellaiset, että jaksan tehdä vielä kaksi viikkoa töitä ennen kuin lomani tammikuussa alkaa.

Nähdään!

-Sanna-

Kuva on Pixabaysta!

 

Puheenaiheet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään