” Eilen olin fiksu ja halusin muuttaa maailmaa. Tänään olen viisas ja muutan itseäni. ” Rumi

Nuorena sitä helposti luulee voivansa oikeasti muuttaa maailmaa. Todellisuudessa yksi tavallinen ihminen ei kuitenkaan pysty maailmaa muuttamaan. Toki voit omalla toiminnallasi vaikuttaa joihinkin asioihin, mutta et läheskään kaikkeen. Vanhemmiten sitä sitten tajuaakin, että on vaan paras keskittyä siihen omaan elämäänsä ja itseensä. Ja ehkä vaikuttaa oman lähipiirinsä asioihin. Sairaanhoitajana on toki mahdollisuus vaikuttaa myös laajemmalti ihmisiin työn kautta. Vaikuttamisella tarkoitan, että on mahdollista kohentaa useiden ihmisten elämänlaatua jne.

En kuitenkaan halua muuttaa itseäni liikaa eikä minun ole tarpeellistakaan. Jos en tällaisena kelpaa toisille niin vika ei ole kyllä minussa vaan niissä toisissa. Se on sitä aikuisen ihmisen sopivan hyvää itsetuntoa ja viisautta, mitä koettu elämä on tuonut mukanaan. Olen se mikä olen ja muuksi en ainakaan kovin helposti muutu. Ja hyvä niin. Olen turvallisempi tällaisena kuin olen. Ihminen, joka haluaa kaikille vain hyvää. Ja haluaa toimia aina eettisesti oikein.

Nyt väsyttää jo niin paljon, että menen pesemään hampaat ja nukkumaan. Hyvää yötä!

Nähdään!

-Sanna-

 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Ajattelin tänään

Minä otan koronarokotteen heti, kun mahdollista!

Suomessa ihmisillä esiintyy pelkoja koronarokotetta kohtaan. Lue tämä artikkeli, joka on julkaistu tänään Ylen uutissivuilla. Minunkin mielestäni meillä terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus näyttää tässä asiassa esimerkkiä kansalle. Suositellut rokotukset kannattaa aina ottaa. Kun mahdollisimman moni ottaa rokotteen saadaan koronavirus kukistettua nopeasti.

Otan koronavirusrokotteen heti vain kun sitä tarjotaan. Ottaisin sen, vaikka sen ottaminen ei vaikuttaisikaan siihen saanko jatkaa työssä käymistä. Uskon rokotteen olevan turvallinen. Ja haluan suojata kaikkia lähelläni olevia ihmisiä.

Minun mielestäni olisi muuten hyvä, jos koronarokotteen ottaneet saisivat sitten kaikenlaisia vapauksia liikkua ja matkustaa. Ne, jotka eivät rokotetta ota, voivat minun puolestani pysyä lopun elämänsä ihan vaan kotona. Oletko samaa mieltä?

Nähdään!

-Sanna-

Kuva on Pixabaysta!

Puheenaiheet Terveys Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta