Työ täyttää seuraavat päivät

Eipä tässä taas moneen päivään ehdikään tekemään mitään muuta kuin töitä. Mutta siis tässä listassa sentään on suhteellisen järkevästi vapaat, vaikka pitkiä työputkia onkin. Seuraavaa listaa sitten vähän kauhulla jo silmäilinkin. Siinä pitää tehdä reilu kaksi viikkoa aina vaan yhdellä vapaalla. Ja on myös pitkää putkea. En kylläkään itse olisi noin ajatellut tehdä, mutta ilmeisesti osaston tilanne vaatii minulta tämän panoksen.

Taidankin tällä kertaa olla tästä ihan hiljaa valittamatta. Kyllähän tuollaisen työkuormituksen tulokset sitten myöhemmin tulevat näkymään. Se on selvä. Kaikki kuormitus kyllä näkyy aina sitten joskus myöhemmin tavalla tai toisella. Se on selvää.

Tänään jo vähän tuntuu siltä, että vapaa-ajalla alkaa taas vähitellen olemaan muutakin kuin yksinoloa. Ehkä tämä tästä vielä paremmaksi muuttuu.

Nyt nukkumaan. Hyvää yötä ja nähdään!

-Sanna-

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Elämä ei ole niin kuin ennen

Koen tällä hetkellä, että minun elämä on juuri tällä hetkellä kaventunut ihan liikaa. Tuntuu, että elämässä ei ole mitään muuta kuin työ ja yksin kotona oleminen. Suhde meni melkein poikki tämän koronapaskan takia enkä ole nähnyt lapsiani enkä vanhempiani moneen viikkoon. Käyn töissä ja sitten kaupassa hakemassa jotain syötävää ja lopun aikaa istun sohvalla katselemassa telkkua. Ei se oikein ole sellaista elämää, mitä haluaisin elää.

Olen säilynyt terveenä, vaikka joka puolella ympärillä koronaa. Hyvä näin, sillä en halua kyllä koronaa sairastaakaan. Se voisi olla minulla tuhoisaa. Tosin on vain ajan kysymys, että koska sairastun. Silloin sitten olen varmasti pitkän aikaa huonossa kunnossa. Väsyttää jo pelkkä ajatuskin.

Ehkä tämä joskus loppuu. Ja elämä taas alkaa. Sitä odotellessa alan syödä iltapalaa.

Hyvää yötä ja nähdään!

-Sanna-

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään