Mitä kaikkea voisinkaan itsessäni kehittää?

Tänään ajatuksissa ollut tämä teema. Olen sitä mieltä, että voisin kehittää itsessäni aika montaa asiaa. Ajankohtaisin lienee se, että opettelen ihan täysin olemaan ilmaisematta suuttumustani edes alitajuisesti. Toisaalta tuo ei kyllä ole yhtään järkevää. Senhän tietää jokainen mielenterveystyön ammattilainen. Mielestäni potilaiden kanssa pitää olla hillitty ja hallittu, mutta ei välttämättä esim. työkavereiden kesken. Heille voi mielestäni ilmaista suuttumustaan kunhan ilmaisee asiansa suhteellisen asiallisesti.

Voisin kehittää myös omaa ammatillista osaamistani jollain sopivalla koulutuksella. Mielellään ei mitään kovin kallista kuitenkaan enkä kyllä kuvittele saavani työnantajalta apuja tähän.

Järkevää olisi kehittää myös vapaa-ajan tekemisiäni. Haaveena olisi ma-pe päivätyö, jolloin vapaa-aikaa olisi psykologisesti enemmän. Illat ja viikonloput ehtisi aina tehdä kaikkea hyödyllistä ja kivaa. Voisihan sitä toki kokeilla, miten tuo menisi läpi nykyisellä osastolla. Minun ainaiset aamuvuorot ja viikonloppuvapaat todennäköisesti herättäisivät paheksuntaa. Ihan samoin kuin jos olisin aina iltavuorossa ja kaikki viikonloput töissä.

Nyt ei jaksa miettiä enempää kehittymistä vaan silmät lupsuvat kiinni. Vielä tiskit, hammaspesut ja meditointi.

Hyvää yötä ja nähdään!

-Sanna-

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Joskus saa harmittaa

Minulla on ainakin tänään ollut sellainen olo, että lähes kaikki on harmittanut. Taustalla asia, jota en viitsi täällä mainostaa. Mutta siis asia liittyy ruokaan ja liian vähäiseen säilytystilaan. Ongelma on siis se, että minulla on ihan liikaa ruokaa ja pelkään sen pilaantuvan. Pakko oli ottaa pakastin käyttöön. Ja siis se, että on ihan liikaa ei oikeastaan edes johdu minusta vaan taas siitä , miten minulle on sattunut ja kun valitin niin sain liikaa hyvitystä. Onpa minullakin tosiaan ongelma. Ehkä tämä tästä vielä selviää.

Sitten harmittaa moni muukin asia. Joskus tosiaan tuntuu, että minä olen se silmätikku tai syntipukki. Joskus tuntuu, että teen kaiken aina väärin tai että mitä ikinä teenkin niin aina menee väärinpäin. Se saa minut tuntemaan itseni huonoksi ja tyhmäksi. Ja en kai nyt oikeasti edes ole noita. Niinpä niin taitaa olla vain minun oma kokemukseni asiasta. Mutta harmittaa se silti.

Ja siis väsymyshän se taas tämän kaiken pahan mielen saa aikaan. Se ettei aina jaksa yrittää enempää kuin oikeasti jaksaa. Ihminen se minäkin vain olen. Olen pahoillani, jos olen sen vuoksi loukannut muita.

Mutta nyt lepäilemään ja rentoutumaan! Hyvää yötä ja nähdään taas!

-Sanna-

 

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään