5 TÄRKEINTÄ AJATUSTA TAVAROISTA

Halun ja tarpeen erottaminen

Kohtuullisuuden peruslähtökohtana on ymmärtää halun ja tarpeen ero. Ei sillä, ettei halua enää sen jälkeen esiintyisi, vaan että tuota halua voi oppia rajoittamaan sen tunnistaessaan. On siis uskallettava olla itselleen rehellinen.

Halu tuo elämään paljon negatiivisuutta. Halu on pohjaton. Se saa haluamaan jopa asioita, joita ei voi saada tai jotka eivät edistä hyvinvointiamme, johtaen noidankehään, jossa mikään ei enää riitä. Jossa jo saatuamme haluammekin jotakin ihan muuta.

Siellä missä mikään ei riitä, ei itseäänkään voi tuntea riittäväksi.

Mikä riittää?

Astuessaan halun ja tarpeen rajamaille, voi miettiä, mikä määrä tavaraa itse asiassa riittää. Tämä taas perustuu järkeen. On siis mahdollista listata, mikä määrä mitäkin tavaraa omasta mielestä kuuluu normaaliin arkeen. Kuinka paljon sitä enemmän omistat – ja miksi?

Mitä arvoa tavara itse asiassa tuo?

Todennäköisesti tavarasuhteen taika on jollakin tavalla jo katkennut, jos kohtuullinen elämäntyyli kiinnostaa. Jos se ei ole katkennut se katkeaa siihen, että oikeasti perehtyy käytösmalleihin mitä kuluttamisen takaa löytyy. Mä oon pohjimmiltani kuitenkin sitä mieltä, että oppi voi tapahtua vain sisäisesti, joten vaikka kuinka paljon lukisi päätään nyökytellen juttuja, jos ei se muutoshalu tapahdu sisältä käsin, ei se lopulta ole kovinkaan rakentavaa.

Yksi asia omassa tavarataiassaan on katsoa erinäisiä kotiin kertyneitä asioita ja miettiä, mitä arvoa nuo itse asiassa elämäänsä tuo? Sillä eikö tavaran tarkoitus ole tuoda lisäarvoa, eikä päinvastoin tuoda jotakin negatiivista?

Eihän se taika jää vain siihen ostohetkeen? Kuinka moni noista tavaroista edelleen saa tuollaisen tunteen aikaan, kuinka monesta on tullut itse asiassa riesa?

Mitä arvoa se taas vie?

Keskitymme todella paljon tavaramäärien hyötyihin, niihin tunnetiloihin joita niiden kautta voi saavuttaa sekä siihen omaan mielihyvään ja haluun, jota kuuntelemme ja uskomme sokeasti. Sen sijaan voisi miettiä, mitä tunnetiloja tavara itse asiassa vie?

Se voi tuoda ahdistusta. Kotona on paljon signaaleja joita kuunnella, joiden tahtoa toteuttaa. Paljon huonommuutta sillä on asioita joista ei vain jaksa huolehtia sekä muistutuksia siitä, mihin pitäisi pystyä. Tai mihin olet joskus pystynyt, mitä pitäisi taas harrastaa, käyttää, korjata, mihin vaatteeseen mahtua. Paitsi että ne vaativat aikaasi huolenpitoonsa ne vaativat aikaasi, jonka kulutat töissä, jotta saisit niitä lisää, niiden ylläpidon kuitatuksi. Näin ollen ajateltuna ne vievät siis ainakin aikaasi ja mielenrauhaasi.

Pitäisikö siis palata ihan kaiken alkuun:

miksi ylipäätänsä tarvitsemme ja ostamme tavaroita elämäämme?

Viimeksi:

KOLME KAUNISTA – PUISTOKÄVELY, ALITAJUNTA, TOIVO

Lue myös:

EDELLEEN TAVAROITA METSÄSTELLEN – KEHITTYYKÖ IHMINEN SITTENKÄÄN?

YKSINKERTAISTA VAATEKAAPPIA LUOMASSA

5 X KYSYMYS YKSINKERTAISTAJALLE

hyvinvointi mieli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *