5 X KYSYMYS YKSINKERTAISTAJALLE

1: miksi haluat yksinkertaistaa elämääsi?

Ollaksesi onnellinen? Mutta mikset ole onnellinen sellaisena kuin olet nyt – tänään? Mikä siinä on vialla, miten tuo uusi muuttaisi sen paremmaksi?

Ilman sisäistä ymmärrystä, homma jää aika suorituskeskeiseksi. Kyse ei kuitenkaan ole oikeista suoritusliikkeistä ja askelten kopioimisesta, vaan parhaimmillaan minuuden näkemisestä, kuulemisesta ja lähellä itseä elämisestä, tietoisuudesta. Kaikki lähtee liikkeelle siis siitä, että itse ymmärtää, miksi sitä yksinkertaisuutta elämäänsä haluaa. Sen vastaus ei oikeastaan löydy siitä, että joku muu on löytänyt siitä rauhaa ja onnea, joten lähdetään kokeilemaan. Miksi sitä tarvitsee edes lähteä kokeilemaan, mikä siinä omassa elämässä on vialla?

Mun syyt voit lukea täältä: päivä, jona valitsin yksinkertaisemman elämän

2: mikä elämässä on kaikkein tärkeintä?

Yksinkertaistamisen perusajatus kiteytyy sen ympärille, mikä on kaikkein tärkeintä. Sillä monihan asia on tärkeää ja mukavaa, mutta sellainenkin asia voi viedä tilaa siltä, mikä lopulta merkitsee sitä vieläkin enemmän. Voi siis olla, että tuosta asiasta joutuu luopumaan, jotta aikaa jää sille, mikä on kaikkein tärkeintä.

On hirveän energiaa kuluttavaa yrittää keskittyä kaikkeen. Olla koko ajan valmiustilassa. Lopulta tehden kaikkea vähän sinne päin, antamatta todella huomiotaan oikein millekään. Olosuhteet ovat tähän otolliset. Meitä ympäröi valinnanrunsaus. Ja tuollaisen runsauden keskellä on hankalaa kieltäytyä oikein mistään. Ongelmallista on, että voimavarat harvoin riittää tähän kaikkeen. Silloin on tehtävä sitä valintaa. Yleensä yksinkertaistajien keskuudessa tämä tarkoittaa niiden elämän perusteiden palauttamista elämään, jotka ovat kadonneet monimutkaisen maailman tieltä.

Että kaipaakin esimerkiksi sitä aitoa yhteisöllisyyttä eikä teknologisuutta, nähdyksi ja hyväksytyksi tulemista eikä materiaa, merkityksellisyyttä eikä kiirettä, vapautta ja selkeyttä eikä runsautta. Jotka sinällään eivät täysin sulje toisiaan pois, mutta usein huomio on vain jälkimmäisessä, jonka tiellä ensimmäinen jopa on.

On siis määriteltävä oma arvomaailmansa uudestaan, joka ennen on ehkä pohjautunut muihin ympärillämme. Asetellen ne tärkeimmät asiat ikään kuin janaan, jossa seuraava voi astua mukaan vasta, kun ensimmäiselle on tarpeeksi tilaa. Noita asioita voi löytää ja tunnistaa tekemisiensä takaa. Miksi tekee siis sitä mitä tekee ja nauttiiko niistä?

Mikä on sulle tässä elämässä kaikkein tärkeintä – ei vain mukavaa, vaan oikeasti sitä tärkeintä?

3: mistä olet valmis luopumaan, tukeaksesi näitä tärkeitä asioita?

Jos haluat hidastaa ja yksinkertaistaa elämääsi, se tarkoittaa, että elämässäsi on tällä hetkellä jotakin liikaa.

Siihen ei siis sovi se vanha tuttu kaava: asioiden lisääminen jonkin saavuttamiseksi. Mistä siis olet valmis luopumaan, saavuttaaksesi siihen lisää tilaa, juurikin niille tärkeimmille asioille?

Vastauksen kysymykseen löydät pohtimalla niitä tärkeitä juttuja sekä sitä mistä et mistään hinnalla ole valmis luopumaan ja mikä vastaavasti ehkä vaikuttaakin jopa negatiivisesti – vaikka voivatkin olla ensituntumalla ihan ok asioita.

Esimerkkejä löydät vaikkapa tästä listauksesta: haluaisitko hidastaa, mutta mistä olet valmis luopumaan?

4: miksi ne tavarat kuuluvat elämääsi, jotka kotonasi ovat?

Miksi tavaroita mielestäsi ylipäätänsä tulisi vähentää? Aiheuttaako oma tavaramääräsi elämääsi haasteita tai huonommuutta, vai oletko aivan tyytyväinen? Tavaroita kun ei tarvitse vähentää vain siksi että pitää vähentää eikä onnellisuus lopulta liity mitenkään niiden määrään. Toki niiden hallitulla määrällä on useita positiivisia puolia.

Tää näkökulma saa jotenkin hirveästi huomiota mediassa, joka mun mielestä johtaa elämäntapaa jopa harhaan, siirtää sitä huomiota siihen oikeantapaiseen suorittamiseen tavaroiden vähentämisen muodossa. Toki se on olennainen osa prosessia. Mutta vaikka se kuuluu tähän niin selkeästi, miksi sun mielestä niitä tavaroita ylipäätänsä tarvitsee edes vähentää?

Mun ajatuksia voit löytää esimerkiksi tästä postauksesta: mutta mitä haittaa tavarapaljoudesta on?

5: miksi elät niin kuin elät ja miten haluaisit elää?

Arkemme perustuu automaatioihin. Rutiineihin, jotka toistuu. Rutiineihin, joita emme ole edes ehkä itse määrittäneet. Jotka ovat vain aina olleet olemassa yhtä kauan kuin me ja vielä ennen meitä. Joiden mukaan ja imuun olemme vain ajautuneet, sen tarkemmin kysymättä

miksi?

Miksi heräät aamulla töihin, miksi arkesi on sen muotoista kuin se on, miksi se silti usein ketuttaa, miksi kaiken pitäisi muuttua ja kaikkea olla lisää, miksi mikään ei riitä, miksi pitäisi tehdä ruokaa, treenata tai ylipäätänsä mitään?

Ja kun se vastaus on, ettei ole edes pakko. Tehdä mitään.

On jotenkin järjetöntä, miten se elämä uomiuituu sellaisten asioiden ympärille, joita ei edes pidä kovinkaan tärkeänä, tehden asioita, jotka eivät ole edes kovin kivoja – ja silti niistä kaikista on niin kovin vaikeaa hypätä pois.

Ympärillämme on hirvittävän paljon tietoa oikeanlaisesta elämästä. Niin paljon, että luulemme jopa itse tietävämme, mikä elämä on ja miten sitä eletään, samalla paradoksaalisesti kuitenkaan edes elämättä. Vain täyttäen rakseja ulkoisesti valmiilta näyttävästä suunnitelmasta, ilman sisäistä totuutta.

Mitä jos et tietäisi elämästä valmiiksi mitään, miten kohtaisit sen silloin?

Miten siis haluaisit elää ja miksi et voisi elää niin?

Viimeksi:

JOS ET ITSE MÄÄRITTELE ITSEÄSI, KUKA SEN TEKEE?

Lue myös:

MIKÄ ELÄMÄN YKSINKERTAISTAMINEN?

KUINKA PALJON TAVARAA TARVITSET?

MIKSI VÄHEMMÄN ON ENEMMÄN?

hyvinvointi mieli
Kommentit (8)
  1. Olen jo aiemmin miettinyt tätä, kun olen lukenut blogiasi ja haluaisin kuulla sinun kokemuksista ystävyyteen liittyen.

    Itse olen jossain ruuhkavuosien keskellä aloittanut matkan yksinkertaisempaa elämää kohti. Yhtenä vähennettävänä asiana koin somen ja tuon teknologian roolin ystävyydessä. Minusta parasta on nähdä ystäviä, saunoa, pelata lautapelejä, jutella, vain olla yhdessä. Suurin osa ystävistäni elää kuitenkin toisenlaista elämää, joka on hyvinkin hektistä. Näin heille ”helpointa” on seurata ystävää esimerkiksi instassa ja kommentoida siellä silloin tällöin tai ainakin painaa sitä tykkäysnappia.

    Tässähän lähtökohdat ystävyydelle ovat kovin erilaiset ja usein petyn, kun muut eivät ehdi näkemään niin usein. Haluan kuitenkin olla ystävieni elämässä, he ovat aivan parhaita tyyppejä. Siispä tein myönnytyksen omia arvoja kohtaan ja menin takaisin instaan. Vaikka ystävien seuraaminen on kivaa, palasivat monet someen liittyvät ikävät ilmiöt elämääni:riittämättömyyden tunne, mainokset, kateuden tunteet, pinnallisuuteen turhautuminen.Tavallaan kaksi minulle tärkeää asiaa joutuu vastakkain – ystävät ja teknologian vähentäminen. Molemmat lisäävät hyvää oloa ja merkityksen tunnetta elämässä, mutta eivät ikäänkuin tunnu mahtuvan samaan pakettiin.

    Miten sulla on mennyt tämä homma? Ajattelevatko ystäväsi samoin, eikä ole mitään ristiriitoja vai miten? Vai oletko joutunut luopumaan joistain ihmissuhteista?

    1. Mulla asiassa on vähän eri lähtökohta – en nimittäin ole koskaan ikinä kuulunut edes instaan tai snäppiin. Facebookia pidän ihan vain sitä varten, jos joku jossain haluaa saada minuun yhteyttä (kuten joku joskus kysyi tarviiko minulle lähettää erillinen kutsukirje postissa, eikä toisaalta se puhelinnumeron etsiminen tai suoraan kysyminenkään tähän päivään oikein sovi.) mutten muuten päivittele, keskustele, kommentoi sinnekään mitään tai kenellekään. En siis suoraan sanottuna tiedä, mistä jään paitsi, vaikka tiedän toki miten sovellukset toimivat.

      Omalla kohdallani ehkä auttaa, että oon löytänyt pari samanhenkistä tyypppiä mun elämään – niitä jotka nauttivat myös nähdä säännöllisesti kasvotusten eikä sillon tarvi selailla somea. He eivät ole siltikään minimalisteja ja ovat ihan yleisissä somekanavissa. Se ei kuitenkaan vaikuta meidän ystävyyteemme, ja saan itse tarpeeksi sitä ystävyyttä näkemisistämme, enkä kaipaa sen jatkumista kotisohvalle.

      On mulla myös toinen porukka ja se puolestaan painottuu sinne somemaailmaan, jossa en ole mukana. Ennen yritin muovata sitä tällaisiin omiin tarpeisiini sopivaksi (kyselin jatkuvasti kahville ym näkemisiin), mutta lopulta ymmärsin ettei se kannata. Sen sijaan hyväksyin tämän olevan erilaista ystävyyttä, joka ilmenee siten kuin ilmenee – vain satunaisena kohtaamisina ja omalla kohdallani lähinnä vain whatsapin ryhmäkeskustelussa. Mä en jotenkin saa mitään siitä somen välillä tapahtuvasta kuvaliikenteestä, ja siksi en kuitenkaan liity sinne tätä varten.

      En oo silti koskaan kokenut jääväni mistään paitsi. Tosin varmaan joku ystävyyssuhde on saattanut jäädä syntymättäkin, kun ei ole ollut somea helppona lähestymisen mutona. Jos taas ystävyys katkeaisi siihen, etten ole somessa, ei se olisi sellaista ystävyyttä, jota minä tarvitsen.

      Sun kohdallasi mietin, että instahan on ymmärtääkseni mahdollista rajata niin yksinkertaiseksi kuin haluaa – ja ääripäässä seurata vaikka ainoastaan niitä kavereita. Sinällään mietin myös, jos kyse on läheisistä ystävistä, eikö se sama tietoliikenne välittyisi myös esimerkiksi whatsapp ryhmän kautta.

      1. Kiitos vastauksestasi. Se on totta, että instan pystyy rajaamaan – jos on riittävästi tahdonvoimaa. Minulla sitä ei selkeästi ole ja nämä somen sovellukset taitavat edustaa mulle on/off-puolta elämässä. Eli jos olen somessa, rajaaminen on vaikeampaa kuin täydellisesti kieltäytymällä.

        Mutta, ehkä yritän kasvattaa itsestäni fiksun somen käyttäjän. Tai sitten lähden sieltä pois, jos liikaa alkaa ahdistamaan. Jään miettimään asiaa, kiitos sulle, kun kerroit omasta näkökulmasta.

        1. Eipä mitään! Ja muista pysyä kuitenkin itsellesi armollisena 🙂 Nää on vähän vaikeita juttuja ja ymmärrän kyllä tunteen. Toisaalta siinä on kuitenkin hyviä puolia elämääsi, eikä mikään pakkokaan oo olla niin ehdoton, jos vaan oma pääkoppa sen sallii.

    2. Vaikkei minulta mitään kysyttykään, huutelen väliin.

      Ihmissuhteiden ja oman elämäntavan välinen suhde on vähän sellainen, että harkitsisin erittäin tarkkaan, ennen kuin lähtisin edellyttämään ystäviltä tai muilta läheisiltä samaa elämäntapaa. Ei se kiellettyä ole, ja kyllähän maailmassa on paljon ihmisiä, jotka valikoivat lähipiiriinsä ainoastaan saman elämäntavan jakavia henkilöitä. Tämä on kuitenkin erittäin rajoittavaa. Tuossa ehdottomuus jo tulikin mainituksi, eli se ei ole välttämätöntä. Vaikka itsellä olisi tietty elämäntapa, ihmissuhteissa voi silti pyrkiä olemaan joustava tulemalla niiden ihmissuhteiden rajapinnassa sen verran muita vastaan, että ne suhteet onnistuvat.

      Miettisin myös sitä, että jos pienikin poikkeama omasta valitusta elämäntavasta aiheuttaa ahdistusta ja pahaa mieltä, siis juuri siihen tapaan, ettei esim. somea meinaa kestää minkäänlaisina annoksina mistään syystä, niin mistä se sitten kertoo? Onko siinä kyse kuitenkaan vain jyrkästä ristiriidasta omiin arvoihin nähden vai voisiko siinä olla itsellä jokin keskeneräinen asia, jota kannattaisi työstää?

      En tiedä, olenko jäljillä, mutta tällaista tuli mieleen. (Ja sitten toivotaan, että sain kommentin osumaan oikeaan väliin, mutta jos en saanut, toivottavasti hahmotatte, mitä yritän kommentoida…)

      1. Hyviä pointteja, samaa mieltä olen! Sen verran kuitenkin pakko todeta että saman elämäntavan vaatiminen on tässä yhteydessä mun mielestä vähän kärjistetty väite (toki se ei varmaan ollut väite vaan vain toteamus yleensä), kun kysymys on siitä että haluaisi nähdä ystäviä enemmän tosielämässä kuin some elämässä. 🙂

  2. Otan taas kerran retorisen kysymyksen kirjaimellisesti… Tuo on nimittäin iso ja tärkeä kysymys, miten haluaisi elää ja miksei voi elää niin. Omalla kohdallani näen asian niin, että pääpiirteittäin elän juuri siten, kuin haluan, mutta tietyt asiat pitävät sisällään isomman paketin – eikä kaikki, mitä paketissa on mukana, välttämättä ole sitä, mitä haluaisin.

    Jos annan muutaman esimerkin siitä, mitä tarkoitan, niin tällaiset tulevat mieleen: Olen naimisissa rakastamani ihmisen kanssa, ja se on ihanaa – mutta hänen mukanaan osaksi elämääni tulee myös hänen elämänsä, eikä kaikki siinä ole sitä, mitä itse valitsisin. Olen yrittäjä, eli saan tehdä itselleni tärkeitä asioita itseäni varten – mutta mukana tulee iso määrä myös vähemmän kivoja hommia ja tolkuttomasti stressiä. Harrastan erästä lajia, joka on minulle mieluisa ja jossa olen kehittynyt – mutta se on samalla haastava laji, johon ei liity vain hyvää fiilistä vaan myös kovaa työtä, epämukavuutta ja epäonnistumisia.

    Itse ajattelen vähän niin, että harva asia on pelkästään kivaa ja hyvää. Ei itse asiassa juuri mikään. Kaikella on kääntöpuolensa. Tämä on minusta ihan OK ja osa elämää, mutta kieltämättä ne hetket ovat haastavia, kun syystä tai toisesta se kääntöpuoli alkaa ottaa isompaa roolia. Silloin tulee herkästi mieleen, että hetkinen, miksi olen valinnut näin?

    Sitä en näe erityisen suurena ongelmana omassa elämässäni, mutta monellahan on haasteena myös ”kaikki mulle heti” -asenne. Pitäisi saada kaikki, eikä vain joskus elämän aikana vaan just nyt! Tämä johtaa herkästi siihen, että omaan elämään vain lisätään lisäämästä päästyäkin kaikenlaista, niin että se lopulta tulvii yli äyräiden. Ei osata valita mitään tiettyä elämän suuntaa ja pitää siitä kiinni. Tästähän sinä kirjoititkin ja olen itse kirjoittanut samasta asiasta hiukan eri näkökulmasta: https://www.lily.fi/blogit/sopivan-tiukkaa-elamaa/kaikki-mulle-heti/

    1. Kuten hoksasitkin, kysymys oli tarkoitettu yleistävämmäksi – tilanteisiin jossa surkutellaan elämänsä huonoutta eikä nähdä siinä oikein mitään hyvää, muttei kuitenkaan uskalleta esimerkiksi vaihtaa ammattia, kaupunkia, elämäntyyliä, maata.. tai mitä muutosta sitä kukanenkin tarvitsisikaan. Sinällään käsitteenä hyvä elämä ei kyllä vaadikaan vastaukseksi pelkkää positiivista. Tärkeä huomio tämä siis tosin on, sillä monesti meillä tuntuu olevan sellainen käsitys.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *