Saako yksinkertaistajalla olla silmää ulkoiselle kauneudelle?
Minimalismia ohjaa ajatus mahdollisimman pienestä tavaramäärästä. Helposti se voi näkyä myös ulkoisissa asioissa kuten kosmetiikassa ja vaatteissa. Luovutaan hiuslakasta, meikeistä ja korkokengistä.
Usein vähän tuntuu, että ekologisuus ja minimalismi sekoitetaan toisiinsa. Vaikka yksinkertaistajan tavaranraivausta ohjaa ajatus vähemmän on enemmän, tapahtuu se ennemminkin henkisen hyvinvoinnin pohjalta entä ekologisesta näkökulmasta. Kun itseään on arvottanut, voi ekologisuuden toki löytää myös omaksi arvokseen – ja vaalia sitä niin pitkälle kuin haluaa.
Minimalismia voi silti noudattaa myös siten, että antaa silmää kauneudelle. Se riippuu ihan siitä, mitä kukanenkin pitää itselleen merkittävänä – ja toki kauniinakin. Jolloin vaikka se laittautuminen ihan pohjimmiltaan onkin muita varten (mitä käytännössä lähes kaikki ulkoiset asiat tässä maailmassa ovat), ei mikään kiellä etteikö se saisi olla itselleen tärkeää. On se turhaa tai ei, se saa olla tärkeää. Moni varmasti vain ymmärtää sen olevan loppupeleissä elämässään melko vähäpätöistä.
Mulla on käynyt oikeastaan osaltaan vähän toisin päin.
Olen kyllä minimoinutkin sitä, kuten luopunut kaikista muista ihonhoitotuotteista kuin rasvasta sekä lakannut värjäämästä hiuksiani. Haluan silti laittautua useammin kuin koskaan ja enemmän kuin koskaan (tyyliin kerran viikossa huulipunaa ja irtoripsiä). Tunnen tästä myös voimaantumista.
Toki tämä ei mitenkään ristiriidassa yksinkertaistamisen kanssa olekaan. Ensinnäkään en halua määritellä itseäni mihinkään kuplaan, kriteeristöön, millainen pitäisi olla, mutta ylipäätänsä ideologiassa ei ole kyse kaiken minimoimisesta minimiin, vaan juurikin tilan luomisesta niille asioille, joilla on merkitystä ja jotka ehkä muuten ovat kadonneet elämän jalkoihin. Mikään tai kukaan ei lopulta määrittele sitä, mitkä nuo asiat ovat.
Ja juuri tämä on mun mielestä yks parhaimmista asioista elämässä. Mä nautin ihan suunnattomasti sellaisten ihmisten kohtaamisesta, jotka ovat löytäneet sen oman tapansa olla, niiden asioiden ympäröimänä, jotka ovat itselleen tärkeitä. Usein monet noista vain unohtavat karsia siitä ympäriltä ne turhat, elämäänsä kuormittavat asiat.
Sisäisesti nää on mulle kuitenkin haastavia arvoja punnita. Yhtä lailla kun musta tuntuu ikävältä ajatus elämästä kokonaan ilman ulkoista kauneutta, mulle on myös tärkeää tehdä elämässä siten kuin on oikein – mikä tarkoittaa siis sitä, että kohtaisi maailman niin ekologisesti kuin pystyy.
Eikä se lähde liikkeelle niistä ekologisista tuotteista vaan siitä ostamisesta ylipäätänsä.
Näitä kahta arvoa tuntuu hankalalta mahduttaa samaan linjastoon. Kauneus kun on lähestulkoon symboli jollekin uudelle, mikä on myrkkyä juuri sille toiselle.
Jolloin mun mielestä ensimmäinen askel on ehkä sen sisäistäminen, ettei kauneus löydy vain uudesta. Se toki on haastavaa, sillä aivomme on viritetty tälle taajuudelle. Enkä tiedäkään onko siitä mahdollisuus päästä edes koskaan kokonaan eroon, jos elää yhdessä toisten mukana. Vaihtoehtona satunnaisiin uutuusvirikkeisiin olen alkanut miettimään yhä enemmän esimerkiksi vaatelainaamoja.
Toisekseen on tärkeää löytää tasapainoa sieltä, että ymmärtää elämän olevan kurjaa liiallisen ehdottomuuden sanelemana. Olennaisinta on pysyä vain rehellisenä itselleen.
Tämän ajatusrupeaman myötä jään pohtimaan enää vain sitä, mitä kauneutta vanha itseasiassa voikaan pitää sisällään.
Tarinan.
Miksi ei arvostaisi sitä yhtälailla?
Tarinaa ja elämää.
Viimeksi:
Pelko estää olemasta parhain versio sinusta
Lue myös: