jokainen ansaitsee tulla kohdatuksi sellaisena kuin on
Kohtaamatta jotakin vain siten kuin hän on, vaikutat hänen ihmisyyteensä.
Ja mä oon viime aikoina useamman kerran pysähtynyt ihmettelemään,
että tosiaan,
ihminen ei tajuakaan, millaisen vastuun itse asiassa ottaa, pyrkiessään vaikuttamaan toiseen.
Vastuun vaikuttaessaan toisen kasvuun.
Koittaen ihan vähän vain muuttaa, ohjeistaa, neuvoa. Lähinnä sinne suuntaan missä itse on, miten on ja minne menossa.
Ja mun mielestä. Vaikka sä näkisitkin, että joku ei menis sun mielestä niin oikeaan suuntaan, on joskus annettava mennä. Muuten sen suunnan tulema kasvu jää tulematta, miettien pahimmillaan vielä vuosien päästä, mitä jäikään tekemättä.
Sillä kun ei mene sinne, minne itse menisi, ole sitä, mitä itse olisi, ei se oma elämäkään näytä siltä kuin miltä itse toteutettuna näyttäisi.
Siis ihan törkeä vastuu!
Ja silti sitä tehdään ihan tuosta nuin vaan, huomaamatta.
Oon myös sitä mieltä, ettei omasta elämästään tai sen kulusta voi syyttää ketään muuta. Voi kuitenkin olla, ettei kaikkien alusta ole niin vahva, jolloin kohtaamatta kohtaamista, on vaikutus oikeasti enemmän kuin tohtii ihminen myöntääkään.
Ja nyt,
viimein,
mun alusta on niin vahva, että hittoon muut ja mitä muut sanoo!
(ainakin tänään)
Sen eteen on kuitenkin pitänyt tehdä uskomaton määrä työtä.
Niin uskomaton määrä työtä, että mulla oikeasti nousee kylmät väreet.
Löytääkseen sen voiman
olla,
ihan itsestään.
Viimeksi:
Lue myös: