joka kääntää hyvyydelle selkänsä
Kun vuosi sitten huhtikuussa färsaarelainen Durita vastaanotti mut ylitsevuotavalla vieraanvaraisuudella, matkasi suoraan lentokentältä esitelläkseen mulle päivän paikkoja, teki ruokaa ja voisi sanoa palveli kaikin mahdollisin keinoin, koin ensimmäistä kertaa yhtä väkevää hyvyyden voimaa.
Älä odota, että sua kohtaan ollaan hyviä, ymmärsin. Sen sijaan hukuta toinen hyvyyteen, eikä ihminen voi olla näkemättä hyvyyden voimaa, olematta itsekin tarttumatta siihen. Kun tarjoat hyvyyttä, hyvyys leviää, sen määrä kumuloituu, se tekee maailmasta paremman paikan, pala palalta.
Duritan lisäksi kukaan muu Euroopassa ei sitten hymyillytkään.
Se oli jollain tavalla shokki. Viimeiset kuukaudet tätä ennen itäisessä maailmankolkassa olin harjoittautunut siihen yltiöpositiivisuuteen, jossa voit jutella kelle vaan, missä vaan, mitä vaan ja vielä hymyillä kaikille ja yhtäkkiä huomaat miettiväsi, kehtaako bussikuskille huikata iloisesti kiitosta.
Kunpa mä vaan voisin hymyillä enemmän,
ajattelen ja jatkan asemalta matkaa saamatta vastausta.
Kunpa voisin olla se ihminen myös täällä.
Kohtasin eräänä päivänä kliseisen kiukuttelevan vanhan miehen, sellaisen, joka peittää omaa tarvitsevuuttaan ja heikkouttaan kiroamalla kaiken ja kaikkeuden, myös minut. Vaikka kohtaan hänet siitä huolimatta lempeydellä, en mahda olla miettimättä, kuinka pahuus iskee aina sisuskaluihin ja syö hetken hyvyyttä. Se laittaa valitsemaan. Loukkaannunko vai tarjoanko rakkautta toisen kipuun?
Elämän lainalaisuus on, että maailmassa tulee aina olemaan hyvää ja pahaa. Maailmassa tulee siis aina olemaan ihmisiä, jotka käyttävät hyvyyttä hyväksi. Maailmassa tulee myös aina olemaan ihmisiä, jotka käyttävät sinun hyvyyttäsi hyväksi. Mutta päätätkö sen vuoksi vaihtaa uskosi pahaan? Pahaan, joka on helppoa, hyvyyttä helpompaa ja kitkerämpää.
Tätä ajatusta olen viljellyt aika paljon viime aikoina presidentinvaali keskusteluiden alla, puhuttaessa maahanmuutosta ja sosiaalisesta turvaverkostostamme. Aina on, ihan sama minkälaisen ongelman äärellä, ihmisiä, jotka järjestelmää käyttää hyväksi – mutta myös heitä, joille järjestelmä on elämää ylläpitävä auttava käsi. Silloin en aio olla ihminen, joka kääntää hyvyydelle selkänsä.
Lainatakseni pehmoainoa:
”Niin muistat silti, että viha ja sen patoaminen ei tuhoo toista, vaan se tuhoaa sun oman sydämen”.
On mielestäni itsestään selvää, että ihmiselle, jolle toisen seksuaalinen suuntautuminen, uskonto, tausta tai muut elämän valinnat ovat ongelma, on jättänyt jotakin kohtaamatta omassa kasvussaan. Ei ole millään tavalla mahdollista, että tasapainoinen, omaa tarkoitustaan toteuttava ihminen, voisi häiriintyä toisen ihmisen valinnoista, jotka eivät satuta ketään ja jotka eivät millään tavalla liity omaan elämään. Oli samaa mieltä toisen kanssa tai ei.
Lue lisää:
