Tässä hetkessä
Viime aikojen teema on selvästi ollut tämä hetki.
Olen ensinnäkin muistellut ja hämmästellyt jo kaikkea oppimaani, tunnustellut, kuinka se kaikkoaa kiireeseen ja helposti arkeenkin ja kuinka se palaa kun vapautuu ja rauhoittuu. Erityisesti kuinka paljon se oma maailma, mielen maailma, muuttuu näiden maailmojen välillä.
Ja pakko sanoa siihen vielä yksi juttu lisää.
Mulla on nimittäin ollut elämässäni yksi iso muutos, joka on vaikuttanut kaikkeen. Sen pohjalta olen tuntenut pientä levottomuutta, etten tiedä minne menisin juuri nyt.
Yritin suunnitella tulevaa. Tulevaa sen pohjalle, mitä vielä joku aika sitten tunsin, jonka jälkeen kaikki muuttui ja nyt en enää tiedäkään mitään. Tai tavallaan tiedän, muttei se tunnukaan oikealta juuri nyt. Silti yritin pitää kiinni menneessä.
Koska silloin, niin nytkin.
Suunnitella sen hetkisen tunteen mukaan. Järkeillä. Sanoa, että juuri nyt olisi järkevää tehdä niin, tietäen, että se palaa kyllä pian, vaikkei ihan juuri nyt siltä tunnukaan, vaan tarvitaan aikaa. Jopa ahdistuen siitä, että kaikki itse asiassa riittää, ettei tarvitakaan mitään muutosta, vaikka olisi miljoona syytä haluta uutta.
Ja sitten tajusin: se on turhaa.
En voi tehdä kuin sitä mitä juuri nyt haluan.
En voi suunnitella, mitä tunnen jonkun ajan jälkeen. En voi ennustaa, mitä haluan jonkin ajan jälkeen. On vain tehtävä niin kuin tunnen nyt ja tehtävä toisin sitten, kun se taas palaa suunnitelmiin.
Että teen sitten, vaikka järki sanoisi silloin että elä tee juuri nyt.
Sillä se määrää, tunne, ei järki.
Tämä hetki.
Antaen itsensä olla tässä hetkessä.
Viimeksi:
Aineellista – vai aineetonta pääomaa?
Lue myös: