ELÄMÄ ILMAN TELEVISIOTA ON TYLSÄÄ – JA SIKSI PARASTA
Kyllä mulla alitajunnassa on välillä ja välillä useammin sellainen kaipaus siihen. Jotenkin en uskalla sallia sitä silti sen enempää, sillä pelkään sen ryöpsähtämistä käsiin.
Astuvan jokaiseen päivään.
Sillä onhan se viihtyminen ihana tunne. Ja kyllä mua nyt aika usein tylsistyttääkin. Mutta se on oikeastaan koko jutussa jopa parasta.
Että on niin tylsää, että ruuanlaittokin on taas mukavaa. Että nukkumaan tuntuu hyvältä laittaa jo kello 21. Että olo pysyy energisenä ja aikaa riittää jonkintasoiseen urheiluun vaikka joka päivä. Että aikaa on joka päivä ja varsinkin vapaapäivinä runsaasti. Että läsnäolo pysyy ja on tavoitettavissa joka päivä. Että kauneus ja selkeys on nähtävissä joka päivä.
Ettei se aika vain katoa jonnekin.
Ettei muuta elämää oio jotta pääsisi sen viihtymisen ääreen.
Että muistaa elää.
Ja vaikka se nautinto siellä takaraivossa houkuttaakin, nautin pitemmällä tähtäimellä paljon enemmän tästä.
Tylsyydestä.
Tää on myös opettanut mulle taas lisää sitä itsensä kuuntelemisen taitoa. Mistä se paha olo milloinkin tuleekaan ja kuinka väärin siihen onkaan vastata aloittamalla päivä vaikka televisiota katsomalla, vaikka se mieli luulekin kaiken sillä korjaantuvan.
Muttei se mieli silloin parhaintaan tiedä.
Silloin sillekin on helpompaa löytää se paikkansa. Niille elokuville, joita kuitenkin haluan ja kaipaan elämääni jollakin tasolla, ehkä kerran tai kahdesti viikkoon. Ehkä jopa koko päiväksi niihin satunnaisiin hetkiin, kun huono olo haluaa ja saa vierailla. Enkä sanokaan ettei koskaan enää, vaan ettei juuri nyt. Ennen kuin ne säännöt on täysin selvät. Ja jos ne säännöt ei lopulta pidä, silloin on vain tehtävä valinta.
Valinta, jonka olen jo tehnyt.
Viimeksi:
Lue myös:
HYVÄN OLON SEURAAMINEN ON HAASTAVA VALINTA
JOS PUHELIN OLISIKIN VAIN PUHELIN
MUTTA MITÄ HAITTAA TAVARAPALJOUDESTA ON?