Elämästä on mahdollisuus tehdä ihanaa
Ja se on kutkuttavaa.
Minne mä haluan suunnata, miksi muuttua, mitä tavoittaa.
Kun mikään ei ole mahdotonta. Se on vain sen sisäistämistä, mitä haluaa. Valitsemista.
Ja niin bucket listalle lävähtää ainakin kymmenen uutta asiaa.
Tyyliin
Upeat illalliset. Jossain keskellä peltoa, auringonlaskussa, lamppujen ympäröimänä.
Naamiaiset. Mulla on syvä rakkaussuhde 1800-lukuun, jota mun täytyy ehkä tutkia vähän lisää.
Piknik auringonlaskussa x100
Sekä tietysti se upeaa maailma, ainakin keväinen Japani ja syksyinen Skotlanti.
Mun perustuksia rakennetaan tyystin uudestaan. Ja vielä: niitä rakennetaan juuri oikeassa paikassa. Että mä saan juuri niitä oppeja ja vaikutteita joita haluankin.
Tullakseni sellaiseksi ihmiseksi joksi haluan.
Ollakseni se ihminen joka haluan.
Tuon tarkoittaen ainakin ihmistä, joka hehkuu lämpöä ja hyvyyttä. Joka on läsnä, avoin ja rohkea, eläen elämää itsensä sanelemana. Jonka elämässä on luovuutta (ja silloin tuo mieli näkee ihmisen asumassa jossain korkealla ullakkohuoneessa kirjoitellen ja maailmaa katsellen).
Ah, mä rakastan niin tätä tunnetta ilman pelkoa sekä sitä, että löydän jotakin ihan uutta minusta.
Nähden jo ihan selvästi mihin suuntaan olen menossa.
Ja oon niin malttamaton.
Kihisten riemusta.
Kun tapasin ensimmäistä kertaa 22-vuotaan prahalaisen, mietin, missä voisinkaan jo olla, jos olisin kohdannut tämän kaiken jo aiemmin. Silloin riemuun sekoittuu myös hieman… ei surua, mutta jonkinlaista alaviritteistä mietteliäisyyttä kuitenkin.
Kuinka monta vuotta hukkasinkaan elämästäni, olematta. Missä kaikkialla olisinkaan jo elänyt, jos olisin ollut rohkeampi jo aiemmin.
Kaikilla noilla vuosilla tietysti oli merkitys. Ja uskon, että juuri minun kasvuni oli tarkoitus tapahtua juuri näin.
Kaiken ollessa sitä,
kasvua,
jossa kasvun nopeutta ei voi verrata.
Jossa oma alustani on vahvaksi kasvanut.
Viimeksi:
Onko minimalismissa mitään negatiivista?
Lue myös:
Pelko estää olemasta parhain versio sinusta