EN VAADI SULTA KOSKAAN SAMAA
Jotenkin mä huomaan ihmisten välillä perustelevan omaa elämäänsä mulle tyylillä: ”mä kun tykkään, että niitä tavaroita on” – tai sitten vain totean häpeän häivähdyksen kasvoilla, kun lause alkaa ”mä tarvisin sellaiset.. ”.
Silloin mun tekis mieli huutaa.
En mä vaadi sulta samaa!
Vaikka mä olen todella itsevarma omasta valinnastani, se ei tarkoita, että kyseenalaistaisin sun valinnan, sun ihmisyyttä, arvoa.
Alentaisin sun arvoa.
Vaikka kirjoitan maailmaa siten kuin minä sen näen, en koskaan oleta, että jonkun täytyisi taipua samaksi. Tai se olisi ainut oikea tapa elää ja kaikki muut olisivat viallisia. Tai että mun elämä millään tavalla olisi parempaa, vaan että se on parempaa vain mulle.
Ja se, että löytää oman juttunsa tässä maailmassa, on mun mielestä ylipäätänsä ihan huikean hienoa!
Vaikka se juttu ei olisikaan toisen juttu.
Kaikkien juttu.
Välillä pelkään myös tästä syystä, että ajatellaanko yksinkertaistajien olevan snobeja. Että tuomitaan, että tuo luulee olevansa parempia kuin me kaikki muut.
Tää ajatus saa tuulta allensa erilaisuudesta. Kun ajattelee erillä tavalla kuin useimmat ja sanoo sen myös ääneen. Kuulostaa siltä, että arvostelisi juuri sinua. Ja jos arvostelet minua, luulet olevasi parempi.
Vaikka ei itse asiassa arvostele ketään, vaan vain sanoo asioita ääneen, peilaa maailmaa, omilla silmillään, omalla mielellään.
Tuputtamisen tietysti ollessa asia erikseen.
Oon sitä mieltä, että jos toisen erilaisuudesta ylipäätänsä ärsyyntyy, kertoo se vain siitä, ettei siinä omassa elämässä ehkä olekaan niin kartalla kuin on luullut. Että siinä omassa elämässä on jotakin, mihin ei ole niin itsevarmasti tyytyväinen, ettei itsestään olekaan niin tietoinen.
Viimeksi:
Lue myös: