JOS ANTAIS VAAN OLLA

Mä rekisteröin mun ympäristöäni koko ajan ihan valtavasti. Hahmotan sen laajalle, mitä missäkin tapahtuu ja vielä siellä nurkan takanakin. Imen tietoa ja vaikutteita jopa niin, että monesti musta tuntuu että olen asioista tietoinen ennen kuin asianosainen itse on. Tää ehkä johtuu siitä läpi elämän kuljetusta tarkkailijan roolista. Mä oon oppinut näkemään ja aistimaan kaiken, kaikilla muilla aisteilla paitsi sillä sanallisella. Myös niitä mitä ei tarvitse tai voi sanoa sanoin.

Tällainen rooli on ollut melko uuvuttava.

Ensin opin tuosta taidosta ulos parisuhteessani. Ettei mun kuulu katsoa toisen perään, että eikö jo kannattaisi mennä nukkumaan, muistithan maksaa, olethan varmistanut, kannattaisiko kysyä, huolehditko…  Lopulta ymmärsin, että toisen huolehtimisen yrittäminen on turhaa, jos toinen ei sitä itse halua. Joskus, vaikka itse tietäisikin mikä on ”parempi”, on jokaisen kasvettava itse, oli se kuka kasvaa kuka tahansa tai kuinka läheinen tahansa. Sitä mieltä minä olen. Toki mielipiteensä on ok sanoa ääneen, mutta ei kuormittaa itseään sillä.

Tämän muistin, kun eilen ajattelin töissä

että ihan sama.

Ihan sama, vaikka mä nään mitä kohta tulee tapahtumaan ja voisin puuttua ja kertoa ja oikaista sen toiselle. Sillä todellisuudessa mun ei edes kuuluisi tietää sitä. Olla siitä tietoinen. Kyse on toisen työstä, työstä johon mä en sinä päivänä liity millään tavalla. Asia ei liity muhun millään tavalla.

Ja kuinka tuosta ajatuksesta tulikin eufoorinen olo!

Mun ei tarvi välittää!

Ihan sama!

Kuulostaa ehkä välinpitämättömältä, mutta kyse ei ole kuoleman vakavista asioista. Tai onko sittenkin, jos kyse on omaa arkea kuormittavista asioista. On kuormittavaa olla koko ajan kartalla kaikesta. Rekisteröidä kaikkea. Sellaisella liiallisella tunnollisuudella ja huolehtivaisuudella höystettynä. Huolehtia kaikesta. 

Välillä voi vaan olla ihan sama.

Antaa asioiden olla.

Että pitää vaan antaa asioiden olla.

Antaa itsensä olla.

Että välittää vain siitä, millä on väliä, merkitystä ja antaa muun lipua ohi. Sillä tässä elämässä voi repiä välitettävää asiasta kuin asiasta.

Tätä ajatusta mä yritän viljellä nyt mun arjessani.

Viimeksi:

HAAVEILETKO ELÄMÄNTAPAMUUTOKSESTA? – PARI VINKKIÄ ALKUUN

Lue myös:

IHAN LIIKAA KAIKKEA

VOISPA TÄSTÄ SIRKUKSESTA POISTUA

ONKO VAKITYÖ ELÄMÄN TARKOITUS?

hyvinvointi mieli hyva-olo
Kommentit (3)
  1. Olipa todella samastuttava postaus. Vaikken todellakaan ole kaikissa asioissa kovin taitava, niin oma lahjakkuuteni on siinä, että olen erittäin organisointikykyinen ihminen. Tästä seuraa, että tiedän lähes vaistomaisesti esimerkiksi sen, milloin hommien aikataulutus tai priorisointi on pielessä.

    Omalla kohdallani se helpottaa asioita, että olen luonnostani aika välinpitämätön ihminen, mitä tulee muiden asioihin. Minun ei siis ole kovin vaikea olla puuttumatta siihen, mitä joku muu tekee, vaikka näkisin, että nyt menee pieleen. Tämä kuitenkin pätee vain niin kauan, kuin asia ei oikeasti kosketa itseäni lainkaan. Jos taas puhutaan sellaisista jutuista, joiden tiedän tavalla tai toisella kopsahtavan myös omaan nilkkaani, niin on välillä todella tuskallista seurata sivusta ja olla puuttumatta.

    Erityisesti tietynlainen kaava nostaa stressitasot pilviin: Ensin huomaan, että jokin asia on jo suunnitteluasteella (tai suunnittelemattomuuden takia) täysin pielessä. Ehkä sanonkin asiasta, koettaen tehdä sen kauniisti ja olematta päällekäyvä. Sitten, kun kurssia ei kuitenkaan muuteta, näen jo päiviä tai viikkoja ennalta, että pieleen menee ja ongelmia seuraa. Kenties yritän tässäkin vaiheessa vielä varovaisesti puuttua tapahtumien kulkuun, yleensä turhaan. Lopulta ongelmat sitten realisoituvat ja kaatuvat osittain minun niskoilleni ja pahimmillaan saan vielä osani muiden pahasta tuulesta – kun tämä ”täysin yllättäen” meni metsään ja kyllä nyt suututtaa ja kiukuttaa, kun kävi näin!

    Äh, alkaa melkein harmittaa jo asiasta kirjoittaessani! On ikävää joutua stressaamaan paitsi pieleen menneistä asioista, myös siitä, että näkee niiden menevän pieleen jo kauan ennalta ja koettaa elää tämän tiedon kanssa ja tasapainoilla siinä, minkä verran tilanteeseen voi ja kannattaa puuttua. Ehkä niihin omaan elämään liittyviin tilanteisiinkin olisi helpompi suhtautua välinpitämättömyydellä, jos kehtaisi jättää myös sotkun muiden siivottavaksi silloin, kun he ovat sen aiheuttaneetkin. Se ei kuitenkaan ole aina yksinkertaista vaan helposti sotkujen siivoamisesta tulee otettua vastuuta – mikä on sitten taas omiaan lietsomaan stressiä seuraavallakin kerralla, kun sama kierre alkaa syntyä…

  2. Voi että..hear hear! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *