Kaikki kuluttamisesta
En ole erityisesti seurannut Juliaa, joten kirjan ekologinen painotus tuli hiukan yllätyksenä. Sinällään se oli kuitenkin tarpeellinen sellainen. Ja niin innoissaan mieli on muuttamassa kaikkea ajattelua ihan päälaelleen, toki järjen samalla suitsuttaen vieressä, että muista muutoksen olevan hidasta. Sillä eihän se voi olla niin, että olisi kaikkea ihan heti, heti siellä maalissa, vaan ensin täytyy kulkea matka, eri pysäkeille, eri juttuja mukaansa poimien,
hiljalleen.
Sillä jos tuota maalia liiaksi tuijottaa, jää helposti vain paikoilleen. On keskityttävä siihen ensimmäiseen askeleeseen.
Mut ehkä löytää osaltaan sieltä Julian määrittämästä green gapista eli tiedän miten pitäisi toimia mutten sitten kuitenkaan oikeastaan muuta käytöstäni. Toisaalta olen tehnyt juttujakin kuten siirtynyt pääsääntöisesti kasvisruokaan ja vähentänyt merkittävästi kuluttamista, mutta omatunto on hiukan tiukkana näissä asioissa, sillä enemmänkin voisi varmasti tehdä.
Löysin tähän liittyen hiukan lohtua ajatuksesta, joka koski normien rikkomista. Siis sitä, että se vaatii pääomaa, oli kyse sitten rahasta, sosiaalisesta tai turvallisuuden tunteesta tulevasta pääomasta. Pienenä keskiverto ihmisenä on haastavaa laittaa hanttiin niin ison koneiston normeille, että ihan oikeasti muuttaisi sitä omaa käytöstään vastavirtaan. Ollen osa tuota koneistoa, ei voi vain yksioikoisesti ajatella, että tekee toisin sormia napsauttamalla, sillä vastavirtaan uidessaankin joutuu olemaan sen vaikutuksen alaisena, osa sitä. Kirja ei olekaan missään tapauksessa syyttävä vaan paremminkin inhimillisyyden ymmärtävä. Kuitenkin muistuttaen että meillä kaikilla on mahdollisuus. Eikä se ole vain turhaa ja ankeaa, vaan samalla omaan elämäänkin voi saada jotakin lisää – vaihtaa sen kuluttamisen johonkin tärkeämpään.
Monesti kun yksilön toimia vähätellään, mulle tulee vain mieleen omakohtainen kokemukseni siitä, kuinka muutos lisää ympärilleen muutosta. Kuinka toisen puhuessaan kasvisruuasta, sain inspiraatiota jatkaa ja kuinka vastaavasti moni on kokeillut sitä itsekin minulta kuultuaan. Toki se muutos on juuri sitä pientä ja hidasta liikehdintää, mutta ei voi ajatella, etteikö sillä olisi mitään merkitystä, sillä muutos tarttuu ja tuo muutoksen, vaihtoehdon, nähtäville myös muille. Jos ei muuta, sillä on aika helkkarin iso merkitys omaan elämään. Tuo pääoma ja oma osuus tässä koneistossa huomioiden se on kuitenkin haastavaa, eikä mitenkään helppoa ja yksinkertaista. On siis huojentavaa ymmärtää, että on ihan normaalia tuntea sen olevan vaikeaa, eikä vika ole vain itsessä, että itse olisi kykenemätön ja huono, sillä kyse ei ole edes pelkästään itsestä. Minuushan on lopulta osaltaan ympäristön tuotosta.
Ehkä oivaltavin ajatus itse kuluttamiseen koski ajatusta, ettei tavaroita välttämättä olisikaan tarkoitus niin rakastaa vaan arvostaa. Arvostaa niiden ikää, niiden näkemää ajan patinaa, matkaa, historiaa. Tarinaa miten se tuli juuri tänne. Se on sitoutumista. Sitoutuminen on itsessään kaunis arvo. Jopa ehkä yksi elinehto sille rakkaudelle. Huonot ja hyvät päivät. Ei se alkuhuuma vaan se matka.
Lopulta siis kuitenkin ollen sitä rakkautta.
Ja sitä aion harjoitella seuraavaksi.
Näkemään sitä kauneutta juuri tuossa.
Viimeksi:
Lue myös:
Onko olemassa minuutta ilmentäviä tavaroita – vai vain riittävyyttä?
Edelleen tavaroita metsästellen – kehittyykö ihminen sittenkään?