Luovuudesta ja tylsistymisestä

Luovuus tarvitsee hiukan tylsistymistä.

Aikaa

ja rauhaa.

Välillä kun en ehdi (lue: priorisoi) rauhaa, yhteys säröilee ja tuntuu työläältä. Yleensä kaikki kärjistyy siihen, että mennessään nukkumaan – tietenkin vielä niin, että aamulla odottaa aamuvuoro – kaikki alkaa purkautua eikä nukkumisesta tahdo tulla mitään.

Annan vain tulla ja kirjoitan. Kaiken siihen, yhteen pötköön, kaiken ollen juuri sitä, juuri hyvää. Eikä tarvitse korjailla, ei miettiä.

Jolloin se tylsistyminen ottaa sen aikansa, jos sille ei aikaansa anna.

Yleensä sitä edeltää pari tuskan hikeä. On ehkä ajatuksissa pyöritellyt muutamia juttuja mistä voisi kirjoittaa, muttei oikein lähde ja sitten tuleekin ihan uusi tarina. Ihan jostain muualta.

Kuten juuri tämä.

Jota ennen lähes ajattelet että sama olisi lopettaa tämä tykkänään, mutta jo muutamaa tuntia myöhemmin kun annat kaiken vaan tulla, useampaan tekstiin, katsoen kuinka kello ylittää puolta yötä, aamun ja aamun töiden lähestyessä

ajatellen vain:

just tää se on, tätä varten mä tätä teen.

Jotta oivallan, jotta tyhjenen, jotta kevenen, jotta tunnen hyvyyttä ja merkityksellisyyttä.

Uskallatko siis tylsistyä?

Uskallatko olla itse itsellesi?

Antaa sen ilmentyä.

Viimeksi:

Mitä on hyvä elämä? – 7 x oivallusta

Lue myös:

Mikä on sinun tapasi olla luova?

Mitä tarkoittaa yhteys itseensä – ja miten sen löytää?

Haluaisitko hidastaa – mutta mistä olet valmis luopumaan?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *