Miksi mieltä ei arvosteta?
Kun mä juttelen 22-vuotiaan israelilaisen kanssa minuudesta, mun sisintä ravistelee ja tajuan sen juuriaan myöten: niin monet meistä, etenkin länsimaalaisista, on kadottanut yhteyden omaan itseensä tyystin. (P.s oon rakastunut kaikkiin israelilaisiin, aivan käsittämättömän mahtavia tyyppejä ollut jokaikinen!)
Omaa itseä ei uskalleta kuunnella ja kun sitä ei kuunnella, sen ääneen turtuu, sitä lakkaa kuulemasta ollenkaan. Elämästä tulee vain mekaanista suorittamista, jossa tuijotellaan itseään ulkoisista asioista ja saavutuksista.
Enkä mä vaan saa päästäni pois niitä ääniä, joita sanotaan ihan liian usein, kuinka ihan liian usein toistetaan samaa sanaa elämän mielettömyydestä.
Viime syksy on ollut mun lähipiirissä mielenterveysdiagnoosien syksy. Yksi jos toinen, kolmaskin, sai erilaisia diagnooseja mielenterveyteen liittyen. Tilanne juuri nyt taitaakin olla hiukan se, että meillä jokaisella on enemmän tai vähemmän mieli vinksallaan. Musta vähän jotenkin tuntuu, että koko homma tulee kokonaisuudessaan kasahtamaan käsiin ja kovaa, kuin pitelisi tikittävää aikapommia.
Mielellä ei ole oikein minkäänlaista arvoa.
Se on suljettu kokonaisuuden ulkopuolelle.
Ja vaikka se olisikin vähän hajallaan, sillä pärjää, mutta jos polvea kolottaa, se on saatava kuntoon. Vaikka eläisit zombina, ainakin jalat liikkuu eteenpäin. Mielen ollessa niin moniulotteinen kokonaisuus, ollen sellaisten asioiden vaikutuksenalaisena juuri nyt, ettei sille, sen sanomalle ja sen huollolle oikein voi ummistaa silmiään.
Miksi se on niin hajallaan juuri nyt?
En tiedä, mutta vahva uskomus mulla on silti siihen, että syy löytyy meillä monella siitä ensimmäisestä, mutta että jotakin tekemistä kaiken kaikkiaan tällä tämän hetkisellä hektisellä, kilpailuun, rahaan ja teknologiaan perustuvalla elämäntyylillä on. Herätäänköhän me kattomaan sitä vuosien päästä vähän samoilla tavoin kuin tupakkaa nyt?
Toisaalta tässä kohtaa nään myös pienen pienen kauneuden särössä, meissä ihmisissä ihmiskunnassa: se luovii aina tietään kohti uutta, vaikka muutos onkin hidasta. Ihminen oppii, ihminen muuttuu, ihminen kasvaa.
Ja musta tuntuu, että maailma on tainnut herätä tähän säröön, johon se hitaasti ja tahmeasti koittaa luoda muutosta.
Lue lisää:
olin väsyneempi kuin ymmärsinkään
kun maailma kääntyy itseään vastaan
itseään ei ole edes vaikeaa kuunnella
