MILLOIN RIITÄT VÄHEMPÄNÄ?
Mun mielestä yksi olennainen osa yksinkertaistamista on opetella olemaan itselleen armollinen eli toisin sanoen ymmärtää, milloin itse riittää – myös vähempänä.
Mä viime viikolla stressasin hetken omia treenejäni. Pohdin tavoitteitani ja onnistumisiani ja mietin, miten paljon kaikkea pitäisi jaksaa ja pystyä tekemään vielä paremmin, tullakseen ja näyttääkseen joltakin.
Kunnes annoin olla.
Kunnes sanoin: nyt en jaksa enää välittää tästä.
Sillä mitä väliä sillä lopulta on, onko väliä lopulta vain sillä, että mulla itselläni on hyvä olla vai siltä miltä näytän, siksi miksi voisin itseni muovata yrittäessäni olla paremmin?
Antaen itselleen luvan olla.
Olla ”vähempi.”
Sillä on paljon asioita, missä voisi olla parempi, on paljon asioita, joita voisi hoitaa paremmin. Mutta mihin se paremmin oikeasti lopulta johtaa,
milloin se päättyy,
milloin on paras?
Riittämättömyys on hiukan pelkoa siitä, että itsensä päästää liian helpolla. Ettei ole sitä, mitä pitäisi. Että vaatii itseltään liikaa.
Ja silloin kun vaatii itseltään liikaa, sen tuntee.
Jolloin se mikä riittää löytyy sieltä, että tietää, milloin riittää. Se että tietää milloin riittää löytyy sieltä, että on olemassa yhteys itseensä. Kun on olemassa yhteys itseensä, jota uskaltaa kuunnella, tietää milloin vaatii liikaa.
Musta tuntuu, että mä oon viimein niin lopen kyllästynyt tuntemaan itseni vajavaiseksi –
ja se saa nyt riittää.
Vain huomatakseni, että lopputulokseen sisältyy jopa pienoinen järjenvastaisuus:
antaessaan itsensä olla aidosti siten kuin on, itseasiassa on itsensä paremmin kuin yrittäessään olla paremmin.
Viimeksi:
KOLME KAUNISTA – RIITTÄVYYS, ELOKUVA, MUISTOT
Lue myös:
KUN MAAILMA UUVUTTAA – SOPISIKO YKSINKERTAISTAMINEN SINULLE?
MITÄ TARKOITTAA YHTEYS ITSEENSÄ – JA MITEN SEN LÖYTÄÄ