Onnellisuus merkitsee tämän päivän ihmiselle samaa kuin pitää hauskaa. Ja hauskuuden lähteiksi kelpaa kaikki minkä ihminen voi hankkia, ottaa vastaan ja kuluttaa: tavarat, näköalat, ruoat, juomat, tupakka, vieraat, esitelmät, kirjat, elokuvat – kaikki kulutetaan, kaikkea ahmitaan. Maailma on meidän suunnattoman ruokahalumme suunnaton kohde.

Erich Fromm: rakkauden vaikea taito

*

Paras tietämäni hyvinvointi vinkki on, ettei useinkaan kannata kuunnella itseään.

Hyvinkin usein kun emme osaa kuunnella itseämme.

Hyvinkin usein aamuisin mun pää kertoo mulle, että nyt ei jaksais lähteä yhtään mihinkään. Siltikin nousen ylös, lähden joko avantoon tai pienelle puistokierrokselle ennen aamupalaa, vasta sen jälkeen maailma näyttää taas järkevälle. Joskus olen antanut äänelle mahdollisuuden – jään petiin loikoilemaan, yritän vielä nukkua, saatan selata puhelinta – ja sen jälkeen olo on entistä kehnompi, jota on hankalaa kääntää enää muuksi.

Usein tuota oloa tekee mieli lääkitä myös karkeilla. Ja vaikka mun mielestä onkin ok syödä silloin tällöin niitä, olen todennut kerta toisensa jälkeen, että sen jälkeen olo on todellisuudessa entistä kehnompi. Kyse on houkutuksen tavoittamisesta tuotettu tyydytys, jonka jälkeen odottaa mahalasku – krapula. Nopeasta mielihyvästä seuraa aina krapula. Vaikka syöt tänään karkkia, katsot tänään sarjoja, mutta huomenna et, se vaikuttaa oloosi myös huomenna. Siksi kannattaa valita tarkoin, milloin sille antaa aikansa – ja kuinka usein.

Tai jos en ole kirjoittanut muutamaan viikkoon ja nyt oikeasti haluaisin saada jo kirjoitetuksi (koska sen avulla oivallan ja opin ja tunnen merkitystä), mutta just tänään ois sellainen olo, että haluaisin oikeasti mieluummin kattoa sarjaa – minähän ansaitsen sen, vaikken pitkään aikaan olekaan kirjoittanut, mutta juuri edeltävänä viikonloppuna patikoin päähiessä parikymmentä kilometriä ja nyt pitäis vaan ”saada olla”. Jos päätän katsoa, en varmasti kirjoita koko loppupäivänä mitään, todennäköisesti en seuraavanakaan päivänä, sillä mun aivot lähtee ihan väärälle taajuudelle. Jos taas otan houkutuksesta huolimatta kirjan käteen, käyn myöhemmin avannossa ja annan ajan kulua ihan rauhallisesti, illalla teksti alkaa tulla itsekseen (ja yöllä, heh.)

Siispä aivot sanoo: ”äh, ei jaksaisi tuota, kun tuo helpompi ja nautinnollisempikin vaihtoehto olisi valittavissa”, ja niin se jää odottamaan houkutuksen tavoittamisesta tuotua tyydytystä – joka myös tuo mukanaan jyrkemmän mielialan laskun, kun mielihyvän lähteestä lopulta luopuu ja sen määrä siis romahtaa. On huomattava ero, millaisista lähteistä sä mielihyvää arkeesi kerrytät.

Kaiken kirjoittamani jälkeen, nähdäänköhän mut suorittajana? Ajattelen kesken erään aamukävelyn. Sen aamun, kun teksti alkaa purkautua, ja löntystellen kirjoittelen tätä kaikkea.

Ehkä niin, mutta toisaalta voidaan kysyä, kuuluuko ihmisen tyydyttäkään aistejaan pelkällä helpolla ja nopealla mielihyvällä, mitä asfalttiviidakko tarjoaa? On ymmärrettävää, että elämä on tavalla tai toisella aina hiukan epätyydyttävää, on vain valittava oma tapansa, miten siihen merkitystä hakee.

Lopulta kyse onkin oikeastaan tavasta, mistä hakee rentoutumista ja palautumista. Usein luulemme, että passiivinen oleminen rentouttaa eniten, mutta viimekädessä se, mikä palauttaa, on sellaisten asioiden tekeminen, josta tunnet itsesi merkitykselliseksi. Ja kaikkien meidän on mahdollista toteuttaa itseään. Mitä siihen tänä  päivänä erinäisten neuvojen, tunteiden, ajatusten, vaihtoehtojen ja määräysten ristiriidassa tarvitaan, on itsensä johtamisen taito. Sellainen ihminen, joka sen taitaa, on tämän päivän menestyjä.

Menestyjää ei määritelläkään enää sen mukaan, kenellä on eniten euroja tilillä. Menestyjä on se, joka onnistuu olemaan oma itsensä tässä maailmassa, joka huutaa, määrää ja houkuttelee. Saldo kun ei kerro mitään siitä, kuinka onnellinen ihminen on. Ja se joka on onnellinen jokaisessa päivässä, on menestyjä. Mainittakoon sen verran, että onnellisuutta ei tietystikään pidä sekoittaa siihen, että jokainen päivä olisi pilvilinnojen päällä kävelyä, vaan välillä myös mutavellissä raahautumista.

Itsensä johtamista tarvitaan, sillä ihminen ei ole viisas. Ihminen on käytännössä tunteiden ohjailtavissa. Tunteet taas eivät aina ole hyvä mittari asioiden valitsemiseen. Ensinnäkään tunne ei välttämättä ole alun alkaenkaan totta (kuten pelko ja riittämättömyys) tai mielihyvä, josta ihminen ei osaa tehdä eroa niiden lähteiden välillä, mutta joilla kuitenkin on merkittävin merkitys kaikkeen. Ne ovat myös keino paeta elämän perimmäisiä ja ihmisyyden kipeitä kysymyksiä.

Kaikki opit mitä ihmisenä olemiseen kuuluu, eivät ole mukavia. Ne voidaan siis kieltää itseltään ja paeta erinäisin keinoin. Erillisyys on varmasti yksi noista. On pelottavaa ymmärtää, että täällä eletään oikeasti ihan yksin, eikä lopulta tällä pallolla voi turvautua kehenkään muuhun kuin itseen. Kuten Erich Fromm kirjoittaa: ”Jos minä olen liittynyt johonkin toiseen ihmiseen, koska en kykene seisomaan elämässä omilla jaloillani, tämä toinen ihminen voi ehkä olla eräänlainen hengenpelastajani, mutta mistään rakkaudesta ei silloin ole kysymys.”

Ennen kaikkea itsensä johtaminen  onkin itseään varten – ei saadakseen kiitosta tai ihailua muilta. Itsensä johtamisen taitava kun on käynyt läpi sen kipeimmän asian mitä ihmisyyteen kuuluu – oman erillisyytensä. Itsensä.

Taitoa testataankin vasta siinä vaiheessa, kun poistutaan mukavuusalueelta. Kyse on uuden opettelusta, joka ei ole helppoa. Mutta ei kävelemäänkään ollut helppoa oppia. Itsehän sitä ei tietystikään enää muista. Taito vaatiikin kurinalaisuutta, keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Taitoja, jotka nopeassa ja helpossa maailmassa ovat muuttuneet vieraiksi, jopa sellaiseksi, joiden ei ajatella kuuluvan ihmisyyteen. Kurinalaisuutta, elämähän kuuluis olla leppoista ja mukavaa? Niin no, sehän on miten itse oman elämänsä kokee.

Epätyydyttävää se on silti, otat sen vastaan miten tahansa. Se onkin vastaus elämän olennaisimpaan peruskysymykseen: miksi olen – miksi olet – olemassa eli toisin sanoen minkälaisen valinnan teet?

Mitä jos kurinalaisuus,  keskittyminen ja kärsivällisyys ovatkin meille vieraiksi muuttuneita hyveitä? Ominaisuuksia, piirteitä ihmisyydessä, ihan normaaleja säätimiä?

Korjataanpa hieman siis alkua:

Itseään kannattaa kuunnella, mutta itsensä kuunteleminen on taito, mikä pitää opetella. Jossa onkin oikeastaan paradoksi: lopulta itsensä johtaminen on itsensä kuuntelua. Kun sen on oppinut.

Itsensä kuuntelu kertoo kaiken mitä tarvitset. Sitä ei kerro naapuri, ystävä, eikä kukaan somessa: heiltä voit vain kuulla, millä tavoin he ovat kuunnelleet itseään ja mitä oppineet.

Lue lisää:

tänään en muuttaisi mitään

elämä ei ole pelkästään itsensä kehittämistä

kun ajatukset ja teot eivät kohtaa, et tunnista onnellisuutta

Blogit.fi

Instagram