Mikä matkustamisessa on se juttu?
Ilmastokriisin aikaan tätä on jokaisen hyvä pysähtyä miettimään. Hyvää se tekee myös oman elämänlaadun kannalta, varsinkin, jos se elämän onnellisuus on vuosittaisesta reissusta kiinni.
Näiden tekijöiden valossa osan ihmisistä on hirveän vaikeaa ymmärtää matkustelua. Mutta niinhän se on kaikkien asioiden kohdalla. Mä en ymmärrä jotakin toista juttua, johon jollakin toisella on palo. Se on se sielujen ja mielen erilaisuus.
Oon viime aikoina miettinyt paljon omalla kohdallani, mikä se se juttu on ja oon huomannut yhden selkeästi esiin nousevan seikan: se se on se itsestä jonkin uuden oppiminen. Kun sä asetat ittes täysin erilaiseen kulttuuriin, sä asetat ittes täysin uuteen rooliin ja opit elämästä ja itsestäsi jotakin uutta.
Ja vaikka kuka sanoisi mitä, tätä ei vaan pysty oppimaan pelkästään Suomessa reissatessa. Kyse ei ole siitä, etteikö täällä voisi nauttia ja palautua ja eikö Suomesta löytyisi upeaa kauneutta. Se on vaan se ympäristö, missä oot ollu aina, aina samanlainen. Välillä on vaan päästävä jonnekin ihan muualle, ollakseen jotakin ihan muuta, muuttuakseen jopa vähän joksikin muuksi. Se on se jokin juttu sussa, joka kaipaa jotakin uutta, jotta voi oppia jotakin uutta. Josta ei niin tiedä, jotta voisi tietää. Jossain muualla sitä näkee itsensä ihan erilaisessa valossa, sovittaa itseään ihan uudenlaiseen boksiin ja tarinaan.
Minuushan ylipäätänsä on ympäristönsä muovaamaa. Olemme vain heijastuksia. Kun näemme jonkun olevan jotakin, sovitamme itseämme tuohon raamiin, todeten: tuo on minua/tuo ei ole minua/ voisin olla vähän tuonne päin. Ja kun sä olet erilaisessa kulttuurissa, sä kokeilet itseäsi ihan uusiin malleihin.
Kun mä lähden Suomen rajojen ulkopuolelle, lähden omien rajojeni ulkopuolelle. Musta tulee erilaisempi ihminen ja enempi sellainen jona itsestäni tykkään. Löydän itsestäni avoimuuden ja rohkeuden. En oo niin sulkeutunut ja jännittynyt, luopuen siitä valmiista roolista missä olen 24/7. Samalla imen itseeni hirveästi uusia vaikutteita, otan uusia juttuja minuuteeni.
Ja jokaiselta pitkältä matkalta mukaan on lähtenyt jotakin, jota vaalin joka päivä.
Lopulta kyse on siitä omasta polusta, mitä jokaisen on itse kuljettava, vaikka päätyisikin johonkin samaan loppu tulemaan. Vaan kun joku kertoo opin jo valmiiksi, ei se ole mulle oppi, vaan oppi pitää oppia itse.
Niin kuin oon ennenkin sanonut, mun on hirveen vaikee sietää elämän samankaltaisuutta päivästä toiseen. Että kaikki näyttää tänään siltä miltä eilen. Mä tarviin muutosta aina säännöllisesti, eikä kukaan pysty sanomaan mulle, että sellaistahan se elämä on, sillä jokainen luo elämänsä ja oman normaalinsa itse.
Ja se että lähdet pitkälle reissulle… sellaista vapauden tuomaa euforiaa ei vaan yksinkertaisesti saa mistään muualta. Että sä oot vapaa kulkemaan sinne, missä sun tuntuu hyvältä kulkea. Ja se minne susta tuntuu hyvältä kulkea, tuo mukanaan ne opit, mitä sä tarvitset. Se on kai se jonkinlainen kulkuri luonne, minkä osa ihmisistä omistaa. Mä oon haaveillut maailmasta jo ensimmäisen kerran yläasteikäisenä, jo aikaa ennen instagramia.
Samalla olen toki myös sitä mieltä, että linko matkustamisen ympärillä on muuttunut häkellyttävän tiiviiksi. Aika usein koko kuvio on vain rumaa länsimaalaiselle luotua leikkikenttää keinoja kaihtamatta. Ei moni matkustamista sen enempää mieti, siitä on vain tullut uusi normi ja automaatio. Status. Matkakohteita kerätään oman cv:n täyttämiseksi.
Mutta tietystikään oli se syy reissaamiseen mikä tahansa, ei siitä tule sen pyhempää. Lennetty lentomatka on aina lennetty lentomatka. Ja vaikka kuinka kauniita tarkoitusperiä sille löytyykään, on se vähän itsekästä silti.
Voisin kirjoittaa oman postauksensa lauseesta jokainen kantaa oman kortensa kekoon, sillä musta tää on ihan tavattoman ärsyttävä lause. Sanoma on tietysti totta, sillä on osattava antaa myös anteeksi. Ihminen ei vaan yksinkertaisesti pysty ja jaksa kaikkeen, sillä siinä samassa on omakin elämä elettävänä. Minäkin silti kannan omaa korttani kekoon monella muulla tavalla, ehkä myös sellaisella, mihin joku muu ei olisi valmis.
Tää lausahdus on mun mielestä silti jo kulunut merkityksettömäksi. Sitä viljellään siellä ja täällä, luoden hyväksyvää ilmapiiriä sille, että johonkin asiaan ei jaksa niin kiinnittää huomiota.
Riittää, että kotoa löytyy kangaskassi ja kierrättää sanomalehdet.
Lue lisää:
Musta tuntuu, että maailmassa on paljon puhetta – mutta vähän toimia
jos kaikilla tavaroilla olisikin tarina
elämää, jota eläisi jossain muualla
