muutoksesta ja sen hitaudesta
Muista, että muutos – niin kuin elämä yleensä – on matka.
Puhutaan taas niistä ällöttävistä kliseistä, jotka on totta.
Mikään ei tapahdu sormia napsauttamalla.
Itsekin olen taivaltanut minimalismin parissa jo jotakuinkin kolme vuotta, mutta silti riittää taivallettavaa. Asioita, joita kohti kulkea, jotka ottaa osaksi minutta,
parempaa minuutta.
Se on sitä kehitystä, kasvua, siten myös merkityksellisyyttä.
Jolloin kauneus on lopulta tuossa matkassa itse, sen elämisessä. Aina askel kerrallaan, seuraavaan kehittymiseen.
Rohkeasti.
Jonka jälkeen taaksepäinkin on mukava katsella. Noinko paljon olen muuttunut!
Välillä sitä tietysti haluais ajatella, että kaikki mulle heti nyt.
Mutta mitä hauskaa elämässä olisi, jos kaikki olisi heti?
Kun tosi asia kuitenkin on, että aina
ihan aina
tulee uusia asioita, joita kohti kulkea.
Kun emme ole koskaan valmiita.
Siksi on järkevää opetella nauttimaan tästä hetkestä.
Elää hetkessä.
Tässä on kaikki hyvin,
tässä olen,
vaikka olenkin kehittymässä hiljalleen pinnan alla myös johonkin uuteen.
Kaikki koostuu lopulta matkasta, jossa on eri tasoja, jonka kaikki vaiheet on käytävä läpi. Ensin tehdään jokin pienen pieni juttu, sitten taas seuraava, kolmas, neljäs, välillä palaten jopa vähän taaksepäin ja epäonnistuen, kunnes on saavuttanut sen haluamansa määränpään.
Jossa tärkeintä musta onkin ymmärtää, ettei mikään ole täydellistä, eikä sen kuulukaan olla. Ettei se epäonnistuminen määritä mitään, vaan se kuuluu asiaan.
Jopa aina.
Sitä kun näkee mielessään sen valmiin ideaalisihmisen ja kun sitä ei saavuta heti, syntyy siitä helposti huonommuutta, mikä itsessään jarruttaa koko muutosta, jos sen pyörteisiin jää vellomaan.
Ei musta oo mihinkään.
Mutta tuo hetki on vain osa tarinaa.
Osa kokonaisuutta.
Osa kehitystä.
Jossa itselleen on annettava anteeksi keskeneräisyytensä, paikkansa matkalla.
Jossa pahinta mitä voit tehdä, on alkaa verrata itseäsi johonkin toiseen.
Juuri nyt mä tunnen riemua siitä, että oon saavuttanut yhden etapin, mistä aloin joskus reilut kolme vuotta sitten haaveilla.
Että elän sellaista elämää kuin haluan, siten kuin haluan.
Että se minimalismi polku itsessään on tullut siihen pisteeseen, mihin ajattelinkin sen joskus menevän.
Tai oikeastaan sain paljon enemmän.
