Koska se vaatii muutosta. Muutosta ennen kaikkea itsessä, mutta myös ympärilläsi. Se on vaikeaa, sillä se on menemistä sinne, missä ei ole koskaan ollutkaan ja se yleensä ottaen aiheuttaa turvattomuuden tunteita sekä kuluttaa voimavaroja.

Yritäthän sentään toimia sitä vastaan, mihin koko elämäsi aikana sinut on opetettu.

Mitä siis jos teen väärän valinnan?

Sillä meillähän on kaksi vaihtoehtoa: joko teemme oikean tai väärän päätöksen. Ja väärä päätös tekee aina kipeää. Emme halua satuttaa itseämme. Sen sijaan pelkäämme tuota sattumusta, väärän valinnan tekemistä, mikä on se kaikista suurin syy päättämättä jättämiseen.

Haluatko olla sellainen, jonka suurin pelko liittyy tavarasta luopumiseen?

Pelkoon auttaa vain pelon kohtaaminen – siis hyppääminen vaikka silmät kiinni. Jos ensimmäinen intuitiosi jonkin poistamisesta herää, mutta jäät jahkaamaan, on opettavaista nähdä, mitä itselle tapahtuu, kun tuon pelon kohtaa.

Kasvua.

Ja muutos tarvitsee aina kasvua.

Tuolla pelolla on muutamia yleisiä argumentteja, kuten:

Mitä jos tarvitsen tätä vielä? – siis juurikin se muistutus väärän valinnan tekemisen mahdollisuudesta

Mutta kun sain sen läheiseltäni! – vaikka luovutkin tavarasta, se ei tarkoita, että olisit kiittämätön sinua kohtaan osoitettua kiintymystä kohtaan (sillä siitähän kaikessa on kyse, toimintamallista), eikä se tarkoita kiintymyksen torjumista.

Mutta kun se oli niin kallis! – Onko tuolla tavaralla enemmän rahallista arvoa kaapissasi käyttämättömänä vai myytynä?

Mutta kun siihen liittyy muisto! – Mummon perintösormuksia ei ole pakko heittää pois, jos ne oikeasti ovat sinulle tärkeitä. Ongelma on siinä, että yritämme konkretisoida kaikki muistot käsinkosketeltaviksi. Lopulta kohtelemme niitä samoilla tavoin kuin mielemme muistoa: kun piilotat sen kaapin perukoille tai varastoon, käy sille itse asiassa täysin samoilla tavoin kuin muistolle mielessäsi: siellä se on olemassa, vaikket sitä joka päivä näekään.

Tavaroista onkin vaikeaa luopua, sillä meillä on tunteet.

Ja niin nurinkurista kuin se onkin, noihin elottomiin kulutustuotteisiin on sitoutunut näitä tunteita. Syynä tähän on se, että sellainen elämisen malli meille on rakennettu. Etsi itseäsi tuotteista, määrittele itsesi tuotteiden avulla, sitouta niihin tunteita ja tunnemuistoja. Tietysti yhä kiihtyvämmällä tahdilla.

Kyse ei siis ole pelkästään pelosta vaan myös toivosta.

Toivosta mitä voimme olla. Ja tuo toivo tarttuu etenkin haaveminään. Siihen rooliin, minkä itselleen on joskus ostanut, jolloin näkee itsensä riittävänä ja josta siten on vaikeaa myös luopua. Mutta jos harrastevälineet, vaatteet – mitkä tahansa – jäävät käyttämättöminä kaappiin, on roolin määritys selvästi epäonnistunut. On eri asia haluta olla jotakin – ja olla.

Mutta tästä voit löytää oikeastaan parhaan jutun koko jutussa:

kun luovut niistä asioista, mitkä eivät ole sinua, luot tilaa sille, mikä on.

Viimeksi:

Antaisi luvan pysähtyä

Lue myös:

Oletko sokaistunut omistamiesi tavaroiden määrälle?

12 syytä vaatteille, jotka jätät käyttämättä – ja keinot irti päästämiseen

Onko olemassa minuutta ilmentäviä tavaroita – vai vain riittävyyttä?