SIMPLY HAPPY

25.3.2022 simplyannika

Ajatus kultaisesta keskitiestä

Maailma pitää sisällään paljon kliseitä, jotka ovat totta, mutta joita ei ymmärretä. Kliseen hienous onkin oikeastaan vasta siinä, kun sen oikeasti sisäistää. Monia asioita voi tietää silti lainkaan ymmärtämättä niitä, tiedostamatta tuota sanontaa ja sen sanomaa.

Kultainen keskitie on puoliväli kahden ääripään välillä. Toinen edustaa liiallisuutta ja toinen puutteellisuutta. Opin isänä pidetään antiikin filosofi Aristotelestä.

Ajatus on hirveän romanttinen. Samalla mä tunnistan siitä itseni. Mä hakeudun tietoisesti ja tiedostamatta asioissa kohti tasapainoa, omaa tasapainoani. Ja kun mä löydän sen tasapainon, mä tunnen keveyttä ja oivallusta, ikään kuin löytäen palan itsestään.

Tärkein oppi opista onkin mielestäni se, ettei kultainen keskitie ole sama jokaiselle ihmiselle ja että jokaisen on löydettävä omansa itsetutkiskelun kautta. Mulle keskitie näyttäytyy tällä hetkellä melko askeettisena ehkä yleisessä mittakaavassa. Se ei ole silti universaali määritelmä keskitielle. Toki tällaista universaaliakin tasoa voi yrittää määrittää ja kai elämämme maapallo on jonkinlainen kuvaus tämän päivän yleistetylle käsitykselle keskitiestä. Eniten siitä saa kuitenkin irti etsiessään sitä itsestään.

Ylipäätänsä mun mielestä tämän päivän ongelmallisuus yksilön tasolla muodostuu ajattelemattomuudesta. Ihminen ei pysähdy ajattelemaan, vaan toteuttaa erinäisiä toimintoja siinä samassa missä muutkin. Tuijottaen muita, unohtaen itsetutkiskelun tärkeyden.

Joskus tasapainon löytäminen vaatii myös niissä äärimmäisyyksissä piipahtamista, rajojensa kartoittamista. Monessa asiassa se on jopa lähes välttämätöntä. Jotta voit vaikkapa tietää, kuinka paljon haluat elämääsi sosiaalista mediaa, miten voit tietää vastauksen, jos olet aina vain ollut sen ympäröimänä? Jos sinulla ei ole kokemusta elämästä täysin ilman sosiaalista mediaa, mistä tiedät, ettei se ole sitä mitä haluat?

Ehkä siis vasta tuon kokemuksen jälkeen löydät niiden väliltä sen tasapainon.

Viimeksi:

Parasta Berliinissä, so far

Lue myös:

Mitä tarkoittaa yhteys itseensä – ja miten sen löytää

Elämä on kärsimystä – eli kohtuullisuutta buddhalaisittain

Mitä Epikuros opetti kohtuullisuudesta jo ennen ajanlaskun alkua?

Avainsanat: minimalismi, yksinkertaistaminen

Hyvinvointi Mieli

23.3.2022 simplyannika

Parasta Berliinissä, so far

Mä tajusin oikeastaan viime viikolla, ettei mua kiinnosta perusnähtävyydet ollenkaan. Ehkä se on vähän semmonen must do, mutta samalla ymmärrän, ettei ne anna mulle mitään. Sen sijaan nää ihmiset täällä antaa mulle jotain.

Ja sitä mä rakastan tässä kaikessa eniten. Uusien ihmisten kohtaamista. Tarinan kuulemista. Siitä mistä on tullut ja minne menossa, miksi on muotoutunut tähän hetkeen juuri siten kuin on. Ja mulle tulee vaan palavasti sellainen tunne, että mä haluaisin kirjoittaa nuo kaikki tarinat ylös.

Mä oon niin tyytyväinen, että oon Berliinin vaikutuksen alaisena juuri nyt. Tää kaupunki vetää puoleensa taiteellisia ja personaallisia ihmisiä, ihmisiä tarinoilla. Se saa myös mut haluamaan muuntautumaan hiukan tuohon suuntaan, imemään ihan hirveästi noita vaikutteita. Jutellessa, tavatessa ja kuullessa sitä ottaa aina jotakin tuosta ihmisestä mukaansa, lisää omakseen.

Joka aamu tapaan kielikurssilla 12 täysin erilaista ihmistä ympäri maailma. Joku on Etelä-Koreasta, toinen Meksikosta, Afganistanista, Kanadasta tai Englannista. Joku on viisikymmentä, toinen kaksikymmentä. Mies tai nainen. Kotiäiti, työntekijä, opiskelija tai opettaja. Ja mä oon ihan haltioissani. Näin monta ihmistä,

ja meidän elämä risteää juuri nyt juuri täällä.

Osaltaan Berliini on välillä kolkko ja harmaa, vaikka on täällä paljon kauneuttakin. Mutta se kaikista kaunein löytyy sieltä pinnan alta. Ja mä mietin vaan, mistä jään paitsi, jos en tutustu jokaiseen kaupunkiin juuri samoin. Millaisia vaikkapa Pariisi tai New York olisivatkaan olleet, jos olisin nähnyt ne juuri samoin. Juuri tähän kaupunkiin sulautuminen on käynyt todella helposti, eikä mulla mennyt päivääkään löytää sitä omaa paikkaani.

Ja mä huomaan miettiväni lähes päivittäin, kuinka mä vaan rakastan elämää juuri nyt.

Sitä että mä voin elää hetkessä ja tehdä sitä miltä tuntuu. Rakentaa päivää sen mukaan miltä tuntuu. Istua kahvilaan, ottaa lasin viiniä, katsella kadulle ja nauttia siitä strong independent woman moodista.

Ja ne aamut.

Musta on tullut aamuihminen.

Eikä elämässä ole mitään sen parempaa, kuin herätä 6-8 aikaan, ilman kelloa, aamun hiljaisuuteen. Siinä tunnelmassa on vaan jotakin, mitä mä syvästi rakastan.

Kaiken tämän kai sanoen sitä, että juuri nyt oon täynnä toivoa.

Ja tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia.