Pelko estää olemasta parhain versio sinusta
Ehkä tämän elämänvaiheen oppi on pelko, tuumasin itsekseni.
Sillä eihän se niin mene, että ensimmäisestä kerrasta oppisi tai ainakaan kaiken, tarvitaan useita oppeja ja välillä jopa toistoja.
Eikä se kaikille ole sama se oppi, mitä täältä maailmasta on tultu hakemaan. Ollakseni granny nuorten maailmassa (kun aupairit yleensä ovat niitä parinkympin paremmalla puolen), mä vaan nään niin paljon rohkeutta tässä maailmassa.
Mä en ole koskaan ollut rohkea. Tai väärin. Olen ollut aina rohkea, en vain vähään aikaan, ehkä luullen etten tarpeeksi.
Tuntuu käsittämättömältä tarkastella sitä pelkoa, mitä päässä vallitsi ennen lähtöä. Siitä tulee semmoinen suttu, jonka ympärille kasvaa vain lisää paksuutta mitä kauemmin on kohtaamatta pelkoaan, niin ettei siitä löydä enää edes ei päätä eikä häntää.
Se on kaiken lamaannuttava sumu.
Vasta kohdattuaan – ja millainen tunnemyrsky tuo onkaan, sen lupaan – päästyään sinne toiselle puolelle hypättyään ensin silmät kiinni, vasta sitten voikin katsella ja miettiä kuinka ihmeellinen tuo mieli onkaan. Kuinka selkeää kaikki juuri nyt onkaan. Eikä pelkoa tarvita. Se on pelotettu pois.
Ja kohdattuaan, mä voin olla juuri nyt juuri tätä.
Mua puistattaa ajatella sitä lamaa, minkä pelko aiheuttaa. Kun pelosta tulee äänekäs, omaa ääntä lakkaa kuulemasta. Pelko saa yhä enemmän valtaa. Silloin sitä jää jumiin. Ja melkoinen jumi tila viime vuodet ovatkin olleet.
Kaikista huvittavinta on, että pelon kohdattuaan ei pelotakaan enää yhtään. Mikään. Siinä sitä löytää itsensä pyytämässä hetken tuttavuutta lounaalle.
Tiedän silti edelleen, että siellä se yhä lymyää, nurkan takana. Eihän mua pelottanut yhtään edellisilläkään kerroilla, mutta kuinka kovaksi pelko pelkästään viiden vuoden aikana ehtiikään kasvaa (siis siitä kun viimeksi lähdin.) Pitää muistaa työstää ja pitää se loitolla, valitsemalla sen aina yhä uudelleen.
Mutta oikeastaan juuri tällä kertaa mä vasta kohtaankin sen ihan täysin, sillä mun oli ja on kohdattava se täysin yksin. Siksi sen oppikin tuntuu juuri nyt täysin eriltä.
Ja nyt, lopulta, mä saan vaan miettiä:
mä oon päässyt vapauteen.
Mun mieli, mun sielu on päässyt vapauteen pelon kahleista.
Okei, sanoin jo pari riviä sitten, että kaikista huvittavinta, mutta oikeasti huvittavinta on se, että pelko on itse itsellemme luoma mielentila. Se ei ole totta (tai on se varmaan joskus totta, jos kohtaat pimeällä kujalla vaikkapa moottorisahaa pitävän huppupään..)
Sen ulkopuolella,
olet itse itsesi pahin sabotööri.
Estämässä itse itseäsi olemasta se, elämästä sitä elämää, mitä haluat.
Viimeksi:
Lue myös: