Tag: hidastaminen

Kun kävelen läheiseen puistoon, ajattelen: ota oppia vanhuksista. Sen haluaisin kertoa, jollekulle ja kaikille. Vanhukset ovat jo kulkeneet elämänsä läpi, heillä on se oppi, mitä minä ehkä vielä vasta opettelen. Heistä löytyy viisaus, joka on jo olemassa, joka on ollut aina olemassa. Täällä, tänään, tuo viisaus on: ei ole kiire minnekään. Istutaan tässä hetki ja […]

Ajattelen, että on kaksi minua. Tasapainoinen minä ja minä, joka etsii tietään tasapainoon. Yleensä sitä kuvittelee, että vain ensimmäinen olisi hyvästä, mutta todellisuudessa molemmat ovat yhtä tärkeitä, yhtä sallittuja. Siksi tuota jälkimmäistäkin on katsottava rakkaudella, vaikka tasapaino onkin se, missä tuoksuu laventeli, kahviin on sekoitettu karamellisiirappia ja joku kuiskaa rakastavansa. Olen istunut viimeiset pari tuntia […]

Jos sun mieli elää koko ajan jossain muualla, ei se löydä onnea tästä. Silloin on myös seurattava tuota muuta, löytääkseen. Ehkä vain todetakseen, ettei onni ollutkaan siellä, että se on tässä, jossa heräät aamulla kello kuusi ja menet kulmakuppilaan aamupalalle. Mietin kuinka hassua on kävellä samojen rakennusten ohi, elää samojen raamien elämää, samojen ihmisten ympäröimänä. […]

”Hearn kirjoitti tärkeän teoksen nimeltä Kokoro. Siinä hän kuvaa shintolaisessa temppelissä käyvän pojan syviä tunteita. Poika puhkeaa kyyneliin, koska hän tiedostaa nykyajan suunnattoman velan menneisyydelle sekä velvollisuuden rakastaa ja kunnioittaa vainajia.” Albert Axell & Hideaki Kase: Kamikaze: japanin itsemurha lentäjät * Velan menneisyydelle. Velvollisuus rakastaa ja kunnioittaa vainajia. Mutta eikai menneisyyteen saa edes katsoa? Näin […]

Aina kun muistan, että ihmisenä oleminen on sekavaa, tietämättömyyden kuin myös erillisyyden tuskaa ja vieläpä sen, että sitä sen kuuluu ollakin, elämä on hyvää. Silloin olo on turvallinen, levollinen, pystyn hengittämään. Halaan, annan elämän ja itseni olla ja hyväksyn sen. Kehittymätön maaliskuu on tehnyt hyvää. Avaan Frommin kirjan. Sieltä luen: ”Psyykkinen tehtävä, jonka ihminen voi […]

Ystäväni isä joutui vakavasti sairaana sairaalaan. Pian huomasinkin miettiväni kaiken maailman suureellisia asioita, jotta voisin jollain tavalla lievittää hänen suruaan. Minkä eleen tekisin, mitä ostaisin, millä yllättäisin? Jotain rentoutukseen liittyvää tietystikin? Tunnistan itsestäni sellaisen käytösmallin, joka yrittää lievittää muita tuntemasta negatiivisia tuntemuksia. Tai kai se koskee kaikenlaista elämän negatiivisuutta, omaani tai muiden. On kuitenkin niin, […]

Selasin yhtenä päivänä kuvia Berliinistä ja mietin, kuinka nopeasti ihminen unohtaa. Joudun kaivelemaan. Sitä tunnetta, miltä tuntui keittää aamulla kello kuusi mutteripannukahvia valtavan vehreän puutarhan ja hiljaisuuden ympäröimänä, kävellä läpi omakotialueen, asioida minikassojen kaupoissa kuin muut saksalaiset ainakin, puhumattakaan metromatkoista läpi miljoona kaupungin graffitien, ohi oman elämänsä taiteilijoiden, kielikouluun tai Kreuzbergiin, johonkin niistä tupakoinnin savuttamista […]

Kirjoitan todella paljon muutoksesta. Tämä johtuu ihan siitä, että joskus olin ihminen, joka ei sitä uskaltanut kohdata ja sen vuoksi tunsin päivästä toiseen tyytymättömyyttä. ”Kun vain kaikki, aivan kaikki, olisi toisin”, olisin voinut sanoa, silti osaamatta muuttaa mitään, paremminkin vain katsoen tuota tyytymättömyyttä normaalina olotilana, jonka kuuluukin olla siinä. Mutta kenen kuuluisi olla tyytymätön elämäänsä? […]

Kasvu sijaitsee epävarmuudessa. Se on siellä, uudella alustalla, josta et tiedä mitään, jonka tunteen kuitenkin siedät, vaikkei se tunnukaan yhtä hyvältä kuin tuttuuden tuoma turvallisuus ja siten turvallisuuden tuoma mielihyvä.  Tuostakin epävarmuudesta tulee kuitenkin joskus tuttua. Tuttua, tuoden mukanaan myös kasvun ja siksi uuden ulottuvuuden. Kun olet tuollaisen epävarmuuden äärellä, tilanteesta ei tule koskaan niin […]

Tee jotakin ihan itseäsi varten, sellaista, joka ravitsee sydäntä (kuten puistossa istuminen), jonka tiedät olevan itsellesi hyväksi (kuten liikunta), joka täyttää itsesi kehittämisen tarpeita. Kertasin itselleni, sen jälkeen, kun päätäni alkoi puristaa. Noh, etkai sinä vielä luovuta, se syytti, käytettyäni viimeiset pari tuntia sen viimeisimmän jakeen parissa, halutessani nyt päästää siitä irti ja siirtyä seuraavaan. […]