Eilen oli viimeinen kerta aikuisten uimakoulua, ja tiivistetysti asiaa voisi kuvailla: hitsi kun oli kivaa, miksei tätä jatku pidempään? Joensuun uimaseuran järjestämällä kuuden kerran kurssilla opin ehkä enemmän uimisesta kuin kaikilla peruskoulun liikuntatunneilla yhteensä (lukiossa lintsasin). Mikä tärkeintä, tajusin että uiminen voi olla ihan oikeasti hauskaa, vaikka pirun vaikeaa onkin. 

Idea uimakouluun menosta syntyi viime kesänä, kun rannalla polskiessa tuli fiilis, että tätä olisi kiva osata ihan kunnolla. Lisäksi muuta vesiurheilua harrastavana ihmisenä arvelin, että kunnollinen uimataito saattaisi olla tiukan paikan tullen myös ihan terveellinen ominaisuus. Joten ei muuta kuin google laulamaan ja ilmoittautumislomaketta täyttämään. 

Uimakoulu lähti liikkeelle hyvin perusasioista, kuten veteen puhaltamisesta ja kellunnoista, mutta eteni melko nopeaa tahtia liukuihin, potkuihin ja lopulta vapaa- ja selkäuinnin opetteluun. Jännä sinänsä, että uinnin hengitystekniikasta en ollut ikinä kuullutkaan, vaikka se on erittäin olennainen osa esimerkiksi vapaauintia. Opettajat olivat kannustavia ja antoivat selkeitä ohjeita sekä henkilökohtaista palautetta, mikä teki harjoittelusta sujuvaa ja kiinnostavaa. 

Näin lyhyessä ajassa ei tietenkään ehtinyt oppia täydellisiä uimatekniikoita, mutta sen verran perusteita, että nyt uskoisin osaavani käydä omatoimisesti harjoittelemassa. Voin myös suurella tyytyväisyydellä sanoa, että ala-asteella hankittu lievä uimahallikammo on nyt voitettu. Jos keväällä järjestetään jatkokurssi, menen varmasti! 

Kuvitusta ei nyt valitettavasti ole, koska uimahallit ja kamerat, u know.