”Oi kun sä oot laihtunut!”
”Sä oot kyllä hoikistunut, susta on varmaan puolet lähtenyt! Sä oot varmaan treenannu tosi ahkerasti?”
”Sä näytät hyvältä, siis tosi hyvältä! Paljonko sulla on paino pudonnu? Mitä sä niinkun syöt?”
Jep, painan melkein kymmenen kiloa vähemmän kuin pari vuotta sitten. Ensimmäiset viisi laihduin, kun en tiennyt mitä uskaltaisin syödä, ja elin lähinnä jugurtilla ja kauraleivillä. Toiset viisi taas syömällä jäätelöä, keksejä ja suklaata, kun millään muulla en saanut edes hidastettua romahdusmaista painon laskua, joka johtui siitä, että aineenvaihduntani oli täysin sekaisin.
Nämä ihmiset varmaan tarkoittavat ihan puhtaasti hyvää, mutta hintsusti ketuttaa saada kehuja siitä, että olen entistä kauempana omasta kroppaihanteestani. Sellaisesta, joka nostaa sata kiloa maasta ja vetelee leukoja. Jolla ei ole käsi kipeä viikkoa yhden työntötreenin jälkeen. Jolle miestenpunnerrukset ja käsilläseisonta ovat ihan helppoja temppuja eivätkä utopistisia haaveita.
Älkää olettako, että jos nainen on laihtunut, siitä on syytä kehua. Kysykää sen sijaan: ”Miten sulla menee?”
Aiheeseen oikeastaan liittymättä haluan vielä jakaa oheisen videon (äänet päälle!):
//www.youtube.com/embed/eAV_ZqyPxpg
Rentouttavaa syyslomaa kaikille, joilla sellainen pian koittaa!
