Vika kerta PT:n kanssa – mitä jäi käteen?
* Varoitus: postaus sisältää kohtuutonta huutomerkeillä höystettyä hehkutusta. Kuva ei liity tapaukseen.*
Tänään oli (ainakin tällä erää) viimeinen treenini PT-Katrin kanssa. Päivän ohjelmassa oli kyykkyharjoituksia ja crossfit-tyyppinen treeni. Katri laittoi minut tekemään kyykkyjä peräti kuusi sarjaa, mutta vain kahdeksan toistoa kerralla. Kuulemma kyykkytekniikkani on parantunut jo huomattavasti siitä mistä ensimmäisellä tapaamisella lähdettiin liikkeelle. Jee! Sain neuvoksi pitää jatkossa selän pystymmässä ja painopisteen taempana, jotta suurempiin painoihin siirryttäessä liike ei rasita liikaa selkää.
Uskaltauduin jo viime viikolla jossain mielenhäiriössä crossfit-tunnille ensimmäistä kertaa sitten reilun puolen vuoden takaisen alkeiskurssin, ja homma oli sekä yhtä kamalaa että yhtä kivaa (tai jopa vielä kivempaa) kuin muistin. Treenin jälkeen piti pukuhuoneessa hetki istua ja ihmetellä sitä, että kuitenkin selvisin hengissä. Tänään teimme ensin neljä kierrosta boksihyppyjä, slameja ja wall balleja (suom. kuntopallon pomputtelua ensin lattiaan ja sitten seinään) laskevilla toistomäärillä ja sen päälle vielä kolme kierrosta kahvakuulaheilautuksia ja soutua ja punnerruksia renkailla. Ne narun päässä roikkuvat renkaat ovat muuten aika loistava keksintö. Tämän päivän treeni ei edes tuntunut niin tapporankalta kuin viime torstainen. Tätä lisää!
Kaikkiaan tämä viiden kerran valmennuspaketti antoi lisää varmuutta omaan tekemiseen. Nyt tiedän eri liikkeiden tekniikat ja osaan ehkä hieman paremmin myös korjata omia virheitäni. Ennen kaikkea PT:n viesti oli, että puhdas liikerata ja tuntuma lihaksessa ovat tärkeämpiä kuin käytetyt painot, eikä treenin tehoa mitata sillä montako kiloa nostaa penkistä. Katrin minulle tekämä treeniohjelma on kolmijakoinen, mutta puhuimme tänään, että jos innostun tekemään enemmän crossfit- ja kahvakuulatreenejä, voisin siirtyä takaisin esimerkiksi kaksijakoiseen ohjelmaan punttisalin puolella. Joka tapauksessa monipuolisuus on eduksi liikunnassa, eikä samaan kaavaan tarvitse tai kannata juuttua. Sekin oli positiivista, että ruokavalioni ei ammattilaisenkaan näkökulmasta ole täysin hunningolla, vaikka pientä korjattavaakin löytyy.
Valmenuksen kautta saamani varmuuden myötä minulla on nyt vielä aiempaa suurempi motivaatio liikuntaharrastuksen jatkamiseen ja siinä kehittymiseen. Kun tiedän että teen asioita ”oikein” kunnonkohotuksen kannalta, salille on kivempi mennä, kuin jos haahuilisin päämäärättömästi. Ja juuri tämä oli koko jutun idea. Suuri kiitos siis Katrille!
