Tiedän, että on todella turhaa murehtia asioita, joille ei mahda mitään. Tiedän, että katkeruudesta ei ole mitään hyötyä, päinvastoin. Tiedän, että länsimainen ihminen ei saisi valitta siitä, jos ei voi syödä täsmälleen sitä ruokaa, mitä huvitta, kun toisissa paikoissa porukkaa kuolee nälkään. Silti tämä on asia, joka ottaa minua todella päähän aika ajoin, ja tällä kertaa haluan vähän avautua. 

Olen nyt reilu kolme vuotta elänyt miettien aina ennen minkä tahansa ruuan syömistä, mitä se sisältää ja mitä siitä seuraa. Kun työkaverit lähtevät ruokalaan katsomatta listaa, koska ”kyllähän siellä aina jotakin on”, itse tarkistan edellisenä iltana netistä, onko syytä ottaa omat eväät lounastunnille. Kun vähän vieraampi kaveri antaa lahjaksi itse leipomiaan keksejä, kiitän kauniisti, vaikka samalla jo mietin, kelle voisin lahjoittaa ne eteenpäin. Kun luen lehtijuttuja ihmisten tekemistä huimista vaellusmatkoista, inspiroidun puoleksi sekunniksi, kunnes muistan, että homma kaatuisi kuitenkin siihen, etten voisi syödä alppimajoilla tai eteläamerikkalisten pikkukylien kuppiloissa todennäköisesti mitään.

Nykyään on ihan normaalia juoda lattensa mantelimaidolla, tehdä bolognesensa nyhtökaurasta ja vaihtaa hampurilaissämpylänsä bataattisiivuihin. On ihan normaalia ottaa silti tädin syntymäpäivillä siivu kermakakkua tai tilata baari-illan jälkeen jauhelihapizza. Vapaaehtoisissa ja pakon sanelemissa erikoisruokavalioissa on juuri tämä pienen kuuloinen, mutta tarkaiseva ero: toinen voi joka päivä valita, haluaako pysytellä ruokavaliossaan, toinen pelkää, ettei vahingossa pysynytkään, ja joutuu kärsimään siitä.

Mitä yritän tässä oikeastaan sanoa: sinä lukijani, joka olet todennäköisesti terve länsimainen vähintään kohtuullisesti toimeen tuleva ihminen, olet todella etuoikeutetussa asemassa ruokavalion suhteen. Sano kyllä eettiselle, puhtaalle, terveelliselle ja hyvää oloa tuottavalle ruoalle. Älä sano ei millekään vain siksi, että niin ”kuuluu” tehdä. Jos joku toinen sanoo ”ei” tarjoamallesi juustokakulle, älä varsinkaan käytä argumenttia: ”No kyllähän sä voit vähän maistaa?”

Kuvat: Arnolds.fi, Subway.fi ja McDonalds.fi – paikkoja, joissa en käy syömässä.