Ruokavaliokateus

original_pomada--g6ueof8zmr_s638x0_q80_noupscale.jpg

Tiedän, että on todella turhaa murehtia asioita, joille ei mahda mitään. Tiedän, että katkeruudesta ei ole mitään hyötyä, päinvastoin. Tiedän, että länsimainen ihminen ei saisi valitta siitä, jos ei voi syödä täsmälleen sitä ruokaa, mitä huvitta, kun toisissa paikoissa porukkaa kuolee nälkään. Silti tämä on asia, joka ottaa minua todella päähän aika ajoin, ja tällä kertaa haluan vähän avautua. 

Olen nyt reilu kolme vuotta elänyt miettien aina ennen minkä tahansa ruuan syömistä, mitä se sisältää ja mitä siitä seuraa. Kun työkaverit lähtevät ruokalaan katsomatta listaa, koska ”kyllähän siellä aina jotakin on”, itse tarkistan edellisenä iltana netistä, onko syytä ottaa omat eväät lounastunnille. Kun vähän vieraampi kaveri antaa lahjaksi itse leipomiaan keksejä, kiitän kauniisti, vaikka samalla jo mietin, kelle voisin lahjoittaa ne eteenpäin. Kun luen lehtijuttuja ihmisten tekemistä huimista vaellusmatkoista, inspiroidun puoleksi sekunniksi, kunnes muistan, että homma kaatuisi kuitenkin siihen, etten voisi syödä alppimajoilla tai eteläamerikkalisten pikkukylien kuppiloissa todennäköisesti mitään.

fi_135.jpg

Nykyään on ihan normaalia juoda lattensa mantelimaidolla, tehdä bolognesensa nyhtökaurasta ja vaihtaa hampurilaissämpylänsä bataattisiivuihin. On ihan normaalia ottaa silti tädin syntymäpäivillä siivu kermakakkua tai tilata baari-illan jälkeen jauhelihapizza. Vapaaehtoisissa ja pakon sanelemissa erikoisruokavalioissa on juuri tämä pienen kuuloinen, mutta tarkaiseva ero: toinen voi joka päivä valita, haluaako pysytellä ruokavaliossaan, toinen pelkää, ettei vahingossa pysynytkään, ja joutuu kärsimään siitä.

Mitä yritän tässä oikeastaan sanoa: sinä lukijani, joka olet todennäköisesti terve länsimainen vähintään kohtuullisesti toimeen tuleva ihminen, olet todella etuoikeutetussa asemassa ruokavalion suhteen. Sano kyllä eettiselle, puhtaalle, terveelliselle ja hyvää oloa tuottavalle ruoalle. Älä sano ei millekään vain siksi, että niin ”kuuluu” tehdä. Jos joku toinen sanoo ”ei” tarjoamallesi juustokakulle, älä varsinkaan käytä argumenttia: ”No kyllähän sä voit vähän maistaa?”

340.png

Kuvat: Arnolds.fi, Subway.fi ja McDonalds.fi – paikkoja, joissa en käy syömässä.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Liikunta

Sekajuuresranskalaiset ja avokadodippi

2016-11-09 21.23.37.jpg

Käsi ylös, kuka tykkää ranskalaisista? Varsinkin ranskalaisista dipin kanssa? Minusta tuli Kroatian-reissuni aikana suuri ranskalaisten ja erityisesti majoneesipohjaisten dippien fani. Harmi kyllä, kotona tehdyt ranskalaiset harvoin maistuvat yhtä hyvältä, kuin ravintolassa – paitsi jos niitä lähestyy kokonaan uudella tavalla.

Nämä rapeaksi paahdetut sekajuuresranskalaiset pääsevät maussa vähintään uppopaistettujen perunaserkkujensa tasolle, ja plussana tulet syöneeksi vihanneksia ihan vahingossa. Dippi on valinnainen, mutta suositeltava. Myös majoneesia sitruunalla, yrteillä ja pippurilla maustamalla tulee toimiva dippi. Ranskisten hyviksi seuralaisiksi olen todennut ainakin paistetut kanafileet ja jauhelihapihvit.

Käytä suosikkijuureksiasi ja malta paistaa niitä riittävän pitkään – se on rapeuden ja maun salaisuus.

SEKAJUURESRANSKALAISET

2-3 annosta 

1 keskikokoinen bataatti
2-3 porkkanaa
pala lanttua
pala juuriselleriä
1-2 tl tummaa siirappia
suolaa ja mustapippuria
pari oksaa tuoretta rosmariinia
oliiviöljyä

Kuori kaikki juurekset ja suikaloi ne ohuiksi tikuiksi. Jätä bataatit aavistuksen paksummiksi, kuin muut juurekset. Laita leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Ripottele päälle mausteet, siirappi ja oliiviöljy.

Paista ranskalaisia uunissa 200 asteessa kolmisen varttia – tuntikaan ei välttämättä ole liioiteltua. Juuresranskakaiset ovat valmiit, kun ne ovat saaneet hieman väriä ja paahtuneen pinnan.

AVOKADODIPPI

puolikas kypsä avokado
2 rkl majoneesia
2 rkl ranskankermaa (tarvittaessa laktoositonta)
sitruunamehua
suolaa ja pippuria

Blendaa kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi. Nauti!

2016-11-09 21.22.56.jpg

Koti Ruoka ja juoma