”Ole paras versio itsestäsi”

Treenaa tavoitteellisesti. Syö terveellisesti. Aloita sokerilakko. Kuori ja kuivaharjaa ihosi. Käytä hiuksiisi ekoshampoota. Käy sokeroinnissa ja hanki ripsienpidennykset. Ajattele positiivisesti. Tee aarrekartta. Työskentele kohti tavoitteitasi. Suunnittele urasi ja etene sillä. Brändää osaamisesi ja erotu eduksesi. Opettele kääntämään vastoinkäymiset voimavaraksi.

Tule parhaaksi versioksi itsestäsi.

Tälläisen puheen keskellä me elämme jatkuvasti. Itsensä kehittäminen, sekä henkisesti että fyysisesti, tuntuu olevan jokaisen velvollisuus. ”Parasta minää” tavoitellaan tabatalla, detox-kuureilla ja meditoinnilla, mutta kuka edes tietää, mitä se tarkoittaa?

Kuka määrittelee, millainen on paras versio ihmisestä? Mistä tiedämme, että sen tavoittelu on yleensäkään kaiken vaivan arvoista? Olisimmeko onnellisempia, jos päättäisimme kaikki olevamme riittävän hyviä tässä ja nyt, kaikkine epätäydellisyyksinemme?

 

(Toim. huom. Epätäydellinen bloggaaja ei käynyt ottamassa kymmentä eteeristä kuvaa itsestään kuuraisella niityllä postausta varten.)

Hyvinvointi Hyvä olo Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Juoksukengät x 3

IMG_20161029_183013.jpg

Minulla on tällä hetkellä käytössäni kolmet juoksukengät, joista uusimmat ostin vasta pari viikkoa sitten ja koeajoin viime lauantaina. Vaikken ole mikään juoksukenkien asiantuntija, ajattelin kirjoitella fiiliksiäni tossuista vertaistueksi muille kenkien etsijöille.

 

Salomon Speedcross 3

2016-11-05 16.05.21.jpg

Mikä? Teknisille poluille suunnattu vaimennettu juoksukenkä.

Testialusta: Monipuolisesti erilaiset polut, hiekkatiet, pururadat ja latupohjat. Kisakenkänä sekä Tunturikympillä että Vaaroilla.

Mukavuus: Jättää liikkumatilaa varpaille, joskin nauhat täytyy kiristää hieman ahdistavan kireälle, jotta kenkä pysyy riittävän tukevasti jalassa maastossa. Aiheutti alkuun rakot kantapäihin, mutta muutaman lenkin jälkeen tätä ongelmaa ei ole ollut. Miellyttävää pehmeähköä materiaalia, joka kuivuu nopeasti, mutta tuntuu mukavalta märkänäkin. Plussaa helposti säädettävästä nauhoituksesta.

Juoksutuntuma: Hyvä pito poluilla, joskin märällä kalliolla tai puunjuurilla saattaa lipsua. Paksuhko pohja vaimentaa askelta mukavasti, mutta teknisillä poluilla kenkä tuntuu samasta syystä hieman kiikkerältä. Tasaisella aavistuksen raskaan ja huonosti rullaavan tuntuinen. Sopii monipuolisille alustoille hiekkateistä metsäpolkuihin, mutta parhaimmillaan teknisesti helpohkoilla poluilla.

 

VJ Sport iRock 2

DZ9R6553-1024x683-1.jpg

Mikä? Kotimainen kevyt ja ohutpohjainen polkujuoksu- ja suunnistuskenkä.

Testialusta: Märkä latupohja ja metsäpolut, hiekkatie.

Mukavuus: Kapea lesti, istuu tiiviisti jalkaan, joskin testilenkillä nauhoja piti kiristää kesken matkan. Testilenkillä kantapäissä ennestään olleet rakot tuntuivat hetkittäin, mutta kengät itsessään eivät hiertäneet tai painaneet mistään kohti. Pitää melko pitkään kosteuden ulkona, mutta kunnolla kastuessaan jää märän tuntuiseksi.

Juoksutuntuma: Kevyt kenkä, joka matalan dropin vuoksi ohjaa askelta päkiäpainotteisemmaksi ja saa ainakin minut vaistomaisesti kiristämään tahtia. Hiekkatiellä kaipaisin enemmän vaimennusta, mutta pehmeällä alustalla todella miellyttävän tuntuinen juosta. Erinomainen pito märillä, liukkailla ja mutaisilla alustoilla. Ohuen pohjan ansiosta hyvä tuntuma alustaan teknisillä poluilla. Parhaimmillaan metsässä ja maastossa, ei sovellu katukäyttöön.

 

Brooks Launch 3

2016-11-05 15.55.55.jpg

Mikä? Neutraali, kevyt mutta koko matkalta vaimennettu juoksukenkä koville tasaisille alustoille.

Testialusta: Pääosin tasaiset asfaltti- ja hiekkatiet, pururata.

Mukavuus: Napakka istuvuus, joka jättää kuitenkin tilaa varpaille. Pehmeä miellyttävä materiaali, ei uutenakaan hangannut tai painanut lainkaan. Kevyet ja hengittävät.

Juoksutuntuma: Hyvä rullaavuus tekee juoksusta kevyen tuntuista. Vaimennusta on riittävästi koville alustoille, mutta kenkä ei ole raskaan tai kömpelön oloinen. Antaa jalan liikkua luontevan tuntuisesti eri nopeuksissa. Parhaimmillaan kovilla nopeilla alustoilla, mutta miellyttävän tuntuinen myös hiekkatiellä ja pururadalla. Soveltuu monipuoliseen kaupunkialueen lenkkeilyyn.

 

Tuotekuvat valmistajien sivuilta: 1, 2, 3.

Muoti Liikunta Ostokset