Istumisen karmaisevat vaikutukset + täsmähoito

Istuttuani viikonloppuna 1300 km bussissa ja tämän jälkeen pari päivää lähinnä kotona sisällä flunssan takia, olin onnistunut kehittämään itselleni jäätävän kokovartalolihasjumin. Erityisesti alaselkä, pakarat ja takareidet tuntuvat siltä, kuin joku olisi virittänyt lihasten tilalle 100 kg:n vastuskuminauhoja.

Olen tehnyt tuttavuutta istumisen negatiivisten vaikutusten kanssa ennenkin. Muun muassa pari vuotta sitten lopetin pelkkää koneella istumista sisältävän kesätyön sen jälkeen, kun juhannusaattona meinasin pyörtyä kauppaan, koska hartiani olivat niin jumissa. Joskus kuitenkin vastaan tulee tilanteita, joissa pitkää yhtäjaksoista istumista ei voi tai halua välttää, kuten matkustaessa.

2016-04-13 13.40.08.jpg

Yllä oleva kuva on lavastettu, mutta se havainnollistaa tilannetta a) tänään aamulla em. istumissession jäljiltä ja b) yhden joogatunnin jälkeen. Tunnin alussa olo oli notkea kuin rautakangella, mutta jo muutaman aurinkotervehdyksen jälkeen kroppa alkoi selvästi saada lisää notkeutta. Harjoituksen lopussa liikkuvuuteni oli jo palautunut lähelle normaalia tasoa, joskin alaselkä tuntuu edelleen hieman kipeältä.

Crossfit-valmentajani sanoi kerran, että tunnin istumisesta palautuakseen kroppa vaatii viisi minuuttia liikkuvuusharjoittelua. Jos ajatellaan, että rauhalliseen tahtiin tehty aurinkotervehdys vie viitisen minuuttia, tämä tarkoittaisi yhtä aurinkotervehdystä yhtä bussissa tai muussa kulkuneuvossa istuttua tuntia kohden perille päästyä. Aion ottaa tämän taktiikan käyttöön heti ensi viikonlopun Venetsian-reissulla.

Hyvinvointi Liikunta Matkat

Dalmatia neljässä päivässä

20160407_193935 (2).jpg

Terveisiä Kroatian etelärannikolta! Neljän päivän erittäin intensiivisen kiertomatkan jälkeen kirjoittaessani tätä lähikahvilan terassilla ilta-auringosta nauttien, on vähän vaikea uskoa, mitä kaikkea ehdimmekään näkemään viikonlopun aikana.

Starttasimme torstai-aamuna Zagrebista koti Krkan kansallispuistoa. Paikka muistutti hieman Plitvitcea, mutta alkukesän vihreys teki siitä vielä kauniimman. Jotkut uskaltautuivat uimaan hyisen kylmässä vesiputouksen alla olevassa järvessä; itse kävin vain kahlaamassa, koska uikkarini oli jäänyt bussille.

20160407_140609 (2).jpg

20160407_143414 (2).jpg

Krkasta jatkoimme Splitiin, jossa viivyimme lauantaiaamun asti. Torstai-ilta kului kaupungin keskustaa ihmetellessä, italialaista ruokaa syödessä ja rantabaarissa. Perjantaina kävimme opastetulla kaupunkikierroksella, kellotornissa ja puistossa, ja kävinpä myös erään australialaisen tytön kanssa meressä uimassa kastautumassa mahdollisimman lyhyesti. Vesi oli kylmempää kuin yleensä Suomessa kesällä järvessä, mutta voinpahan sanoa heittäneeni talviturkin jo ennen huhtikuun puoltaväliä.

Splitissä kaikkein uskomattominta oli sen historia: opas varoitti sateella liukkaista kaduista, jotka ovat kuluneet sileiksi roomalaisten sotilaiden sandaalien alla ja vanhankaupungin nuoremmissa, siis keskiaikaisissa, rakennuksissa pyykit roikkuivat iloisesti ulkona kuivumassa. Luonnollisesti kävimme myös katsomassa Game of Thronesin kuvauspaikkoja.

20160408_100545 (2).jpg

20160408_101427 (2).jpg

20160408_102224 (2).jpg

20160408_124644 (2).jpg

Lauantain valitettavan sateisessa säässä jatkoimme Dubrovnikiin, jossa vuorossa oli jälleen kaupunkikierros ja paikallista kalaruokaa. Myöhäiseksi jääneen lounaan jälkeen olin sen verran väsynyt, että päätin rannalle lähdön sijaan ottaa torkut hotellihuoneella, sekä jättää lauantai-illan bileet väliin. Tämä oli luultavasti erittäin hyvä päätös, sillä sunnuntaina heräsimme erinomaiselle aamiaiselle (hain kolme santsikierrosta) ja lähdimme kaupungille nauttimaan aurinkoisesta säästä ja näkymistä vanhankaupungin muureilta.

20160409_140246 (2).jpg

20160410_102658 (2).jpg

20160410_104532 (2).jpg

20160410_111314 (2).jpg

Kaiken kaikkiaan reissusta jäi hyvä fiilis, mitä nyt paikoitellen ison ryhmän mukana kulkeminen suhteellisen tiukalla aikataululla hieman ärsytti. Molemmissa kaupungeissa sekä Krkan kansallispuistossa olisi varmasti riittänyt nähtävää pidemmäksikin aikaa, ja varmasti menen Kroatian rannikolle toistekin täällä olon aikana, kunhan säät vielä hieman lämpenevät. Jotta matkakuume ja maanantaiangsti eivät olisi käyneet liian koviksi, poikkesimme tänään kaverini kanssa ostamaan bussiliput ensi viikonlopuksi Venetsiaan!

Kulttuuri Matkat