Tag: ruokaohjeet

Luontaisesti gluteenittomat piparit

Luontaisesti gluteenittomat piparit

Jostain merkillisestä syystä katsottuani Koko Suomi leipoo -ohjelman uusimman kauden, minun alkoi tehdä mieli askarrella piparkakkutalo. Siis en todellakaan ymmärrä miksi. Vaikka en ole yhtä taitava kuin tv:ssä puumajoja piparitaikinasta askarrelleet naiset, piparien paistaminen ja koristeleminen on hauskaa. Viime vuonna, kun vietin ensimmäistä gluteenitonta joulua, en tehnyt lainkaan pipareita, joten nyt ensimmäinen tehtävä oli etsiä […]

Melkein raat kookos-suklaatryffelit

Melkein raat kookos-suklaatryffelit

Viime joulun alla vietin varmaan puoli tuntia Helsingin Stocmannin suklaaosastolla tavaten eri suklaakonvehtipakettien tuoteselosteita löytääkseni sellaisia, joista edes osan voisin syödä. Mukaan tarttui kolme rasiaa, mutta kuinkas ollakaan: yksissä oli keksimuruja, toisissa laktoosia ja kolmansissa pähkinää, kaikesta salapoliisintyöstä huolimatta. Tänä jouluna päätin tehdä suklaakonvehdit itse, jotta säätyisin moisilta harmeilta. Joulupöydässämme tullaan näkemään ihan perinteisiä tryffeleitä […]

Aamupala 2.0

Aamupala 2.0

Olen viime aikoina nauttinut harvinaisen iltapäiväpainotteisesta lukujärjestyksestä ja sen suomasta mahdollisuudesta syödä aamupala kaikessa rauhassa. Yleensä olen huono syömään aamulla, jos joudun heräämään aikaisin (lue: ennen yhdeksää), mutta kun yliopistolla tarvitsee olla vasta iltapäivän puolella, myös aamulla on alkanut maistua muukin kuin nestemäinen ravinto. Tässä kootut aamiaisvinkit viime aikojen suosikeistani: – Tee smoothieta vain puolikas […]

Hauskempi tapa syödä kaurahiutaleita vol 2: Mansikka-kaurapaistos

Hauskempi tapa syödä kaurahiutaleita vol 2: Mansikka-kaurapaistos

Muistatteko vielä kaurasuklaapalat? Tässä jatko-osa ja uusin ihastukseni: mansikoista ja kaurahiutaleista nopeasti uunissa valmistuva paistos. Toimii ilta- tai välipalana, päiväkahvieväänä ja niin edelleen, sellaisenaan tai vaikkapa vaniljakastikkeen kanssa. Tämä päiväkahvikulttuuri on muuten jännä juttu. Hieman vanhemmalla sukupolvella näyttää olevan ehdoton sääntö, että kello 14 iltapäivällä juodaan kahvia ja syödään pullaa. Itse en ole tätä ihan […]

Tyrni-suklaakakku

Tyrni-suklaakakku

  Halusin tehdä eilisiin kesänlopetusjuhliin jotain teemaan ja vuodenaikaan sopivaa tarjottavaa. Lopputuloksena päädyin tyrnisuklaakakkuun, josta tuli sekä minun että vieraiden mielestä varsin onnistunut. Kakku on suhteellisen helppotekoinen, mutta vaatii jonkin verran aikaa jähmettymiseen. Tätä voit nopeuttaa laittamalla kakun välillä pakkaseen, jos leivot viimetipassa kuten minä. Kakku on luontaisesti gluteeniton ja siitä saa laktoosittoman käyttämällä sopivia maitotuotteita.  […]

Gluteeniton vuokaleipä x 2

Gluteeniton vuokaleipä x 2

Olin jo jonkun aikaa ehtinyt ikävöidä hyvää tuoretta leipää, kun mieleeni muistui aikoinaan Trendistä poimittu erittäin hyvä leipäohje. Alkuperäinen ohje oli vehnäpohjainen, mutta googlailin myös erilaisia gluteenittoman leivän reseptejä ja sovelsin näistä oman versioni. Tein leipää kahdella eri jauhosekoituksella, mutta uskoisin että lähes mikä tahansa muukin gluteeniton jauho sopii leipään. Jos taikinassa tuntuu olevan huonosti […]

Maailman helpoin aamupala: tuorepuuro

Maailman helpoin aamupala: tuorepuuro

  Mitä aamupalksi, kun smoothiet alkavat kyllästyttää ja sämpylöitä ei jaksa aina leipoa? Olen viime aikoina tehnyt silloin tällöin tuorepuuroa, joka on sekä äärimmäsen helppotekoinen että täyttävä ja hyvänmakuinen aamupala. Puuron voi tuunata omanlaisekseen erilaisilla hedelmillä ja marjoilla.   TUOREPUURO YHDELLE puurohiutaleita (itse käytän gluteenittomia kaurahiutaleita) maitoa tai muuta vastaavaa nestettä (tarvittaessa laktoositonta) rahkaa tai […]

Jogurttipehmis mansikoiden kera

Jogurttipehmis mansikoiden kera

  Olen jo jonkin aikaa haaveillut kahdesta jälkiruuasta: pavlovasta ja jäädytetystä jogurtista. Kun kesäisen grilli-illan vieraista yksi oli allerginen marengille, valinta oli pienen pähkäilyn jälkeen selvä.   FROZEN YOGURT -PEHMIS neljälle 1 prk (500 g) turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia (tarvittaessa laktoositonta) ruokosokeria maun mukaan, itse käytin pari lusikallista ruokalusikallinen vaniljasokeria reilu hyppysellinen kardemummaa (tai enemmän, […]