#Storytime: Kun rakastuin kirjoittamiseen

Meille tuli ensimmäinen tietokone 1992 ollessani 6-vuotias. Tuohon aikaan rustasin jo sarjakuvia elämäni eri tilanteista. Tikkujalkaisia, pyöreäpäisiä ihmisiä ja puhekuplia, joissa esiintyivät milloin kuulemani eri lausahdukset, milloin erilaiset elämäni tilanteet. Kun opin käyttämään tietokonetta paremmin, aloin kirjoittaa sillä.

Unelmat paperilla

Muistan ajatelleeni, miten hienoa on, että voin kirjoittaa juuri sellaisia tarinoita kuin haluan. Nimetä ihmiset itse. Kuvailla, miltä he näyttävät ja miten he asuvat. Viedä hahmot paikkoihin, joihin olin aina halunnut mennä. Ja päättää, mitä siellä tapahtuu. Saatoin tuoda tekstien kautta mielikuvitukseni eloon ja toisaalta elää mielikuvituselämääni.

Kirkkaaimmin on jäänyt mieleen kaksi tarinaa. Ensimmäistä kirjoitin koulussa, sillä se oli osa kirjoituskilpailua. Opettaja antoi luvan tehdä tekstiä koulupäivän aikana yläkerran tietokoneluokassa. Kuvitin myös tarinan itse. Siinä oli perhe, joka matkusti laskettelukeskukseen lomalle. En ollut ikinä lasketellut, mutta aloin haaveilla mahdollisuudesta 5 vuotta vanhemman siskoni päästyä kokeilemaan lajia koulun kanssa. Myös monet kaverini kävivät rinteessä. Piirsin kuviin tuolihissin ja tarinassa perheen pienin nukahti kyytiin ajaen rundin ympäri takaisin hissiasemalle.

Toinen mieleenpainuvista tarinaprojekteista oli paljon myöhemmin. Olin ehkä 12-13-vuotias, kun aloitin. Tarinaa varten piirsin paperille talon pohjapiirroksen. Niitä oli tehty koulussa ja olin innostuksissani päättänyt, että musta tulee arkkitehti. Näin samalla tilaisuuden laajentaa unelmointia unelmataloon. Talon pohja oli valtavan suuri ja siellä asuvassa perheessä kaikki elementit, mistä unelmoin. Päähenkilön nimi oli Eevi. Eevillä oli isoveli ja kaksosvauvasisarukset. Eevi käytti punaista napapaitaa ja R-Collectionin hupparia. Muistan tarinan edenneen niin, että vanhemmista toinen jäi työttömäksi ja koko perheen piti muuttaa pois uima-altaalla varustetusta luksuslukaalista. En kuitenkaan ole varma, sainko stooria koskaan valmiiksi.

Kouluaineissa koko elämä

Olin ala-asteella myös innokas kirjoittamaan aineita. Nyt kaivettuani vanhat vihot äitini laatikoista nauratti ääneen. Aineet olivat aina monisanaisia ja hyvin rehellisiä. Usein tehtävänä oli kirjoittaa viikonlopusta, joululomasta, vapun vietosta tai muusta perheen kanssa vietetystä ajasta. Voin vaan kuvitella, mitä vanhempani ovat ajatelleet näitä lukiessaan – opettajasta puhumattakaan.

Meidän äiti on autokoulussa. Hauskaa, kun kohta äidilläkin on ajokortti. Sitten kun äiti saa ajokortin, sitten mennään kiertelemään Suomea.

Meidän perhe on mukava perhe. Käymme aika usein uimassa. Äiti ei vaan aina jaksa.

Haaveilen edelleen tarinallisen kirjan kirjoittamisesta. Nyt kirjoittaisin ehkä keveähkön selviytymistarinan ikäisestäni naisesta, joka purkaa tuntojaan terapeutille, kokee muutoksia työelämässä ja tekee mahdollisesti elämässään jollain tavoin täyskäännöksen. Tätä kirjoittaessa aloin vähän jo innostua!

Millaisia muistoja teillä on kouluaineista? Teittekö niitä mielellään vai oliko homma pakkopullaa?

Noora

Lue myös:

#Storytime: Ystävä menneisyydestä

#Storytime: Mummoni näki unta lottonumeroista ja sai 7 oikein

#Storytime: Jouduin koronatestiin

#Storytime: Soitin tuntemattoman ovikelloa

Perhe Runot, novellit ja kirjoittaminen Ajattelin tänään

Palvelut, joista maksan mielelläni ja ne, joiden kohdalla se on vaikeaa

Tilatessani maanantaina kauppakasseja kotiin, aloin pohtia palvelujen merkitystä elämässäni. Arvostan innovatiivista palvelumuotoilua ja testaan mielelläni uusia tapoja helpottaa elämää. Osa asioista on sellaisia, joita maksan tosi mielelläni. Mutta on myös asioita, joiden kohdalla puren aina vähän hammasta miettien, onko tämä nyt sitten kuitenkaan ihan välttämätöntä.

Näistä maksan mielelläni

Olemme käyttäneet Prisman Foodie-kauppakassipalvelua nyt kahden vuoden ajan. Tilamme sovelluksesta tarvittavat ostokset viikoksi kerrallaan (suunnilleen sen verran jääkaappimme vetää). Kävimme pitkään noutamassa kassit Prisman parkkihallista, mutta viime viikkoina (näistä syistä) siirryimme kotiinkuljetukseen. Palvelu on hurjan kätevä. Maksan mielelläni 10€ siitä, että joku juoksee marketin käytävillä puolestani ja tuo ostokset kotiin saakka. Säästämme suunnitelmallisuudella pitkän pennin, sillä ei tule tehtyä heräteostoksia.

Hierojasta maksan mielelläni. Käyn hierojalla säännöllisesti, suunnilleen kerran kuukaudessa. Olen käynyt samalla tyypillä jo lähes 15 vuotta, toki välillä ulkomailla asuessani oli pitkiä taukoja. Perustelen hieronnan satsauksena omaan terveyteeni. Selkäni on sillä tavalla vähän sökö, että se tarvitsee järisyttävän määrän huoltoa toimiakseen ilman ammattiapua. Hierojalle menevä 50€ kuukausimaksu ei ole koskaan tuntunut musta tuhlaamiselle. En ole oikeastaan ikinä ajatellut eläväni ilman.

Äänikirjapalvelu ja mun kohdalla tarkemmin BookBeat on yllättänyt mut iloisesti jo niin monta kertaa, ettei kuukausimaksu ole tuntunut yhtään kipeältä. Kuuntelen kirjoja paljon ja vaikka kulutetun sisällön ostaminen kirjana voisi silti olla edullisempaa, ei tällä tavalla tarvi omistaa mitään. En ole koskaan nauttinut kirjahyllyssä (tai tällä hetkellä kaapissa) lojuvista kirjapinoista. Mua ahdistaa enemmän ajatus, että kaapeissani on turhia asioita, joita en enää käytä. Tai lue.

Näiden perustelu on vaikeaa

Taksilla ajaminen on ollut mulle aina hankala myönnytys. Ymmärrän taksin pointin, jos matkaan ei ole käytettävissä julkista kulkuneuvoa suunnan tai aikataulun vuoksi. Tai jos tavaraa on niin paljon, etten selviäisi niiden kanssa julkisissa. Mutta taannoin avomieheni ehdottaessa taksia vaihtoehtokyytinä aamutreeneihin, emmin pitkän tovin. Paikalle olisi päässyt julkisilla, mutta se olisi kestänyt tunnin pidempään. Taivuin lopulta taksiin ja olin tyytyväinen, mutten käytä palvelua läheskään niin usein, kun olisi mahdollisesti tarpeen.

Postin kotiinkuljetus. Tää on hauska asia siinä mielessä, että hintaero tilatun tavaran kotiinkuljetuksella versus sen noutamisella lähimmästä postista on usein noin 5 €. Jos tilaan tuotteen, eikö olisi helpompi ottaa se ovelle kuin käyttää aika sen noutoon. Silti tuntuu välillä hullulta maksaa 30€ tuotteelle 10€ toimitusmaksu.

Ruoan kotiin tilaaminen. Tää olisi ollut vielä pari vuotta sitten keskustaa asuttaessani toisella listalla. Mutta nyt lähimmänkin ravintolan toimituskulun hipoessa 10€ luokkaa, haen mieluummin ruoan itse tai syön ravintolassa.

Missä teillä kulkee kipuraja ruoan toimitusmaksun suhteen?

Kampaajakäyntiä venytän myös aina (liian) pitkään. Mennessä mietin hakevani hiuksiin jotain pientä piristystä tai leikkaavani niitä ihan vähän. Lopputulos maksaa aina 150-200 euroa. Vähän sama ilmiö, kun menet Ikeaan hakemaan yhtä asiaa ja kassa näpyttää 80 euron laskun. Miten meni niinkuin omasta mielestä?

Telkkarin suoratoistopalvelut, joista meillä on käytössä Ruutu+, Netflix ja CMore ovat myös vähän kinkkinen kulutuskohde. Toisaalta on kiva voida katsoa sarjoja ennakkoon ja useampi jakso kerrallaan. Toisaalta protestoin vähän sitä, että joudun maksamaan tuoreesta sisällöstä nykyään lähes aina, tuon analogisen kapistuksen näyttäessä lähinnä uusintoja. Pidän palvelut voimassa pääosin, mutta välillä kyllästyn maksamaan ns. välikausista, kun niistäkään ei tule mitään mua kiinnostavaa.

Hinnoitteletko muuten koskaan omaa aikaasi? Tämä toimenpide voisi pelastaa mut taksigatelta, kun miettisin oman tuntihintani mukaan kannattaako mieluummin hypätä sunnuntaiaamuna julkisiin. Tai laitanko mieluummin ruokani itse kuin tilaan sen valmiina kotiinkuljetettuna? Hyvä ehkä laittaa etenkin näin yrittäjänä pohdintaan.

Noora

Lue myös:

Black Friday ja pari sanaa kuluttamisesta

Arjen awardsit: hyvät ja huonot + yksi kunniamaininta

5 x asiat, jotka laskevat sykettä

Työ ja raha Puhutaan rahasta