#Storytime: Kun rakastuin kirjoittamiseen

Meille tuli ensimmäinen tietokone 1992 ollessani 6-vuotias. Tuohon aikaan rustasin jo sarjakuvia elämäni eri tilanteista. Tikkujalkaisia, pyöreäpäisiä ihmisiä ja puhekuplia, joissa esiintyivät milloin kuulemani eri lausahdukset, milloin erilaiset elämäni tilanteet. Kun opin käyttämään tietokonetta paremmin, aloin kirjoittaa sillä.

Unelmat paperilla

Muistan ajatelleeni, miten hienoa on, että voin kirjoittaa juuri sellaisia tarinoita kuin haluan. Nimetä ihmiset itse. Kuvailla, miltä he näyttävät ja miten he asuvat. Viedä hahmot paikkoihin, joihin olin aina halunnut mennä. Ja päättää, mitä siellä tapahtuu. Saatoin tuoda tekstien kautta mielikuvitukseni eloon ja toisaalta elää mielikuvituselämääni.

Kirkkaaimmin on jäänyt mieleen kaksi tarinaa. Ensimmäistä kirjoitin koulussa, sillä se oli osa kirjoituskilpailua. Opettaja antoi luvan tehdä tekstiä koulupäivän aikana yläkerran tietokoneluokassa. Kuvitin myös tarinan itse. Siinä oli perhe, joka matkusti laskettelukeskukseen lomalle. En ollut ikinä lasketellut, mutta aloin haaveilla mahdollisuudesta 5 vuotta vanhemman siskoni päästyä kokeilemaan lajia koulun kanssa. Myös monet kaverini kävivät rinteessä. Piirsin kuviin tuolihissin ja tarinassa perheen pienin nukahti kyytiin ajaen rundin ympäri takaisin hissiasemalle.

Toinen mieleenpainuvista tarinaprojekteista oli paljon myöhemmin. Olin ehkä 12-13-vuotias, kun aloitin. Tarinaa varten piirsin paperille talon pohjapiirroksen. Niitä oli tehty koulussa ja olin innostuksissani päättänyt, että musta tulee arkkitehti. Näin samalla tilaisuuden laajentaa unelmointia unelmataloon. Talon pohja oli valtavan suuri ja siellä asuvassa perheessä kaikki elementit, mistä unelmoin. Päähenkilön nimi oli Eevi. Eevillä oli isoveli ja kaksosvauvasisarukset. Eevi käytti punaista napapaitaa ja R-Collectionin hupparia. Muistan tarinan edenneen niin, että vanhemmista toinen jäi työttömäksi ja koko perheen piti muuttaa pois uima-altaalla varustetusta luksuslukaalista. En kuitenkaan ole varma, sainko stooria koskaan valmiiksi.

Kouluaineissa koko elämä

Olin ala-asteella myös innokas kirjoittamaan aineita. Nyt kaivettuani vanhat vihot äitini laatikoista nauratti ääneen. Aineet olivat aina monisanaisia ja hyvin rehellisiä. Usein tehtävänä oli kirjoittaa viikonlopusta, joululomasta, vapun vietosta tai muusta perheen kanssa vietetystä ajasta. Voin vaan kuvitella, mitä vanhempani ovat ajatelleet näitä lukiessaan – opettajasta puhumattakaan.

Meidän äiti on autokoulussa. Hauskaa, kun kohta äidilläkin on ajokortti. Sitten kun äiti saa ajokortin, sitten mennään kiertelemään Suomea.

Meidän perhe on mukava perhe. Käymme aika usein uimassa. Äiti ei vaan aina jaksa.

Haaveilen edelleen tarinallisen kirjan kirjoittamisesta. Nyt kirjoittaisin ehkä keveähkön selviytymistarinan ikäisestäni naisesta, joka purkaa tuntojaan terapeutille, kokee muutoksia työelämässä ja tekee mahdollisesti elämässään jollain tavoin täyskäännöksen. Tätä kirjoittaessa aloin vähän jo innostua!

Millaisia muistoja teillä on kouluaineista? Teittekö niitä mielellään vai oliko homma pakkopullaa?

Noora

Lue myös:

#Storytime: Ystävä menneisyydestä

#Storytime: Mummoni näki unta lottonumeroista ja sai 7 oikein

#Storytime: Jouduin koronatestiin

#Storytime: Soitin tuntemattoman ovikelloa

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *